Luonto & ympäristö

Koivurannan kahvila on idylli Oulujoen rannalla – loppuviikon laajemmat talviaukiolot ensimmäistä kertaa käyttöön
Oulun kaupunki kehittää turvetuotannosta poistuvien alueiden kestävää jatkokäyttöä
Oulun Energia lisää merkittävästi aurinkovoimainvestointejaan
Tuiranpuistossa bongaillaan lintuja tulevana sunnuntaina
Koiteliin saatiin osallistuvalla budjetoinnilla kuvauksellinen maisemasohva
Metsähallitus hakee oululaistenkin suosimalle Oulujärven Manamansalon leirintäalueelle yrittäjää – alueen vetovoimaa halutaan nostaa rakennusoikeudella
Pohjois-Pohjanmaa ykkösenä – metsätalouden tukien käyttö kasvoi erityisesti pienpuun keruussa
Pohjoinen ilmastonmuutoksen kynsissä – näyttely Tunturihaukan silmin Oulunsalon kirjastossa
Biojätteet lajiteltava myös pientaloissa viimeistään kesällä – Kiertokaarella infotilaisuuksia eri puolilla Oulua
Sanginjoen luonnonsuojelualueen retkeilypalveluiden rakennustyöt ovat alkaneet – Loppulan luontokahvila avoinna satunnaisesti
Oulun yliopisto: Syvät ojat pahentavat rautakuormitusta – Kiimingin-Jäälin vesihoitoyhdistys tehnyt uraauurtavaa työtä Jäälinjärvellä
Tapahtumien kestävyysinnovaatiot ja tulevaisuuden näkymät esillä Oulussa
Joulukuusen saa hakea valtion metsästä luvan kanssa – tarkista ettei kyseessä ole kuitenkaan suojelualue