Joulukuusen saa hakea valtion metsästä luvan kanssa – tarkista ettei kyseessä ole kuitenkaan suojelualue

Joulukuusilupa valtion maille maksaa 10 euroa. Puita ei saa kuitenkaan kaataa istutetusta taimikosta. Kuvituskuva: Mostphotos

Luonto & ympäristö

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pohjois-Pohjanmaan alueella joulupuun voi tänäkin vuonna hakea valtion metsästä – kunhan on ensin hankkinut siihen luvan Eräluvat-kaupasta. Etelä-Suomessa tilanne on toinen, siellä lupamyyntiä ei ole, sillä valtion metsät ovat hajallaan ja laajoja yhtenäisiä metsäalueita on vähän.

Kymmenen euroa maksava lupa oikeuttaa hakemaan joulukuusen tai -männyn valtion talouskäytön piirissä olevista monikäyttömetsistä. Ihan ylä-Lapissa Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa joulukuusiluvalla haettavan joulupuun tulee olla mänty, sillä kuusia kasvaa pohjoisimpien kuntien alueella harvassa.

Luvan ostajan on varmistettava alueen kuuluminen Metsähallituksen metsätalouskäytössä oleviin metsiin, sillä joulupuuta ei koskaan saa hakea suojelu- tai retkeilyalueilta. Helpoiten monikäyttömetsien sijainnin voi tarkastaa Retkikartasta – www.retkikartta.fi – ja valitsemalla kartasta tason ”metsätalouden monikäyttömetsät”.

Ennen kuusenhakuun lähtemistä kannattaa lumisena aikana varmistaa, että metsätie on aurattu. Joulupuu noudetaan tien varresta, korkeintaan parinkymmenen metrin etäisyydeltä. Puita ei voi kaataa istutetusta taimikosta. Noudettava joulupuu saa olla enintään kolme metriä pitkä.

Lupaostokset hoituvat Eräluvat-verkkokaupassa osoitteessa verkkokauppa.eraluvat.fi. Joulukuusiluvan hinta on 10 euroa.

Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka hoidossa on kolmasosa Suomen maa- ja vesialueita. Sen tarkoitus on luonnon arvon ja yhteisen varallisuuden vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien. 1 200 metsähallituslaista eri puolilla Suomea vastaavat alueiden kestävästä käytöstä, hoidosta ja suojelusta – erilaiset tarpeet ja odotukset yhteensovittaen.