Valtakunnallinen varautumispäivä keskittyy veteen – myös Oulun Vesi muistuttaa veden elintärkeydestä
Ouluun perustetaan jalankulkijoiden yhdistys – sysäyksenä lisääntyneet jalkakäytävällä tapahtuneet onnettomuudet
Oulun kaupunki kannustaa avaamaan koteja matkailijoille isojen tapahtumien ajaksi
Red Nose Company saapuu Ouluun kahdella teoksella – sitä ennen monologi Tapio Rautavaarasta
Kaupungintalon näyttelyssä pohditaan, onko maailmanrauha mahdollinen
Talviuinnin MM-kisat palaavat ensi vuonna juurilleen Ouluun
Oulun uuden Raksilan vesiliikuntakeskuksen asemakaavaluonnos etenee
Kiertokaari käy kansainvälisin voimin tekstiilivuorten kimppuun
Kolmipäiväinen Oulun Vanha Musiikki -festivaali soi pian kirkoissa, Valveella ja Oulun teatterin ravintolassa
Kaksoisraiteen kaavahanke käynnistyy Oulussa – yleisötilaisuudessa jaetaan tietoa vaikutuksista muun muassa Nokelan kohdalla
Lasten ja nuorten lukuinto nousussa Oulussa – kaupunginkirjastossa tehtiin yhteensä lähes neljä miljoonaa lainausta
Järjestömarkkinat kokoaa lähes 80 järjestöä ja yhdistystoiminnasta kiinnostuneet kaksipäiväisille messuille Ouluun
Bess ensi kesän Kaikkien kesäfestarin pääesiintyjäksi