Lauantai on jälleen pyhäinpäivä – Oulussa useita tunnelmallisia konsertteja

Tuleva lauantai on pyhäinpäivä. Muistokynttilöiden vieminen haudoille on vakiintunut pyhäinpäivän perinteeksi. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ornio

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Lauantai 5. marraskuuta on jälleen pyhäinpäivä, joka on vainajien muistopäivä. Kynttilämeret valaisevat hautausmaat silloin, sillä muistokynttilöiden vieminen haudoille on vakiintunut pyhäinpäivän perinteeksi Suomessa.

Kirkkojen jumalanpalveluksissa myös muistellaan edellisen pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntalaisia. Monissa seurakunnissa heidän nimensä luetaan ja heidän muistokseen sytytetään kynttilöitä.

Liian moni suree yksin

Läheisensä menettänyt tahtoo puhua usein menetystä seuranneista tunteista, ikävästä ja kaipauksesta. Johtavan sairaalapastorin Juha Kyllösen mukaan näissä tilanteissa puhutaan usein myös tuonpuoleisesta. Silloin esille tulevat Jumala, taivas, uudelleen tapaaminen, lohdutus ja toivo.

Hän kehottaa läheisensä menettänyttä pohtimaan, millaisia tunteita läheisen kuolema on herättänyt. Sureva voi kysyä itseltään, että mikä auttaisi ja helpottaisi.

”On lupa surra, itkeä ja kaivata rakasta ihmistä. Ikävä purkautuu usein itkuna ulos. Tuore suru on usein eräänlaista heiluriliikettä toivon ja epätoivon välillä. Mielialat voivat vaihdella vuoristoratamaisesti. Jos tuntuu, että oma pohdinta surun kanssa painiessa kulkee samaa rataa eikä ulospääsyä ole, silloin on hyvä jakaa ajatuksiaan toisen ihmisen kanssa”, hän toteaa.

Kyllönen arvioi, että liian moni sureva jää suremaan yksin varhain.

”Siksi rohkaisen kysymään ja kuuntelemaan surevaa herkällä korvalla. Kysymykset ´mitä sinulle kuuluu´ tai ´miten olet jaksanut´ antavat surevalle luvan kertoa omasta surun polustaan. Pienikin huolenpito vaikeassa elämäntilanteessa voi kääntyä lohdutukseksi ja voimaksi”, hän toteaa.

Pappisvihkimys jälleen pyhäinpäivänä

Oulussa pidetään useita pyhäinpäivän messuja ja muistohetkiä. Oulujoen kirkossa on messu kello 7.30 alkaen ja Tuiran kirkossa kello 10 alkaen. Oulun tuomiokirkossa järjestetään perinteinen pappisvihkimysmessu kello 10 alkaen ja pyhäinpäivän hartaus kello 15 alkaen, jotka ovat katsovissa myös osoitteessa virtuaalikirkko.fi.

Kirkoissa järjestetään jumalanpalveluksia lauantaina, pyhäinpäivänä. Oulun tuomiokirkossa järjestetään perinteinen pappisvihkimysmessu ja pyhäinpäivän hartaus. Kuva: Petri Isoniemi

Intiön kappelilla vietetään pyhäinpäivää kello 12–16. Hartaus on kello 15 alkaen. Kappelin aulassa on tarjolla lämmintä mehua, minkä lisäksi on mahdollisuus keskustella paikalla olevien sairaalasielunhoidon työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa.

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus pidetään Oulujoen kirkossa kello 16 alkaen. Muistohetkiä, messuja ja iltajumalanpalveluksia on Pyhän Tuomaan, Oulunsalon, Haukiputaan, Ylikiimingin, Yli-Iin, Kiimingin ja Karjasillan kirkoissa kello 18 alkaen. Ennen muistohetkiä on tarjolla glögiä Ylikiimingin, Yli-Iin ja Kiimingin hautausmailla kello 16–17.30.

Kirkkomusiikkiviikko alkaa aattona

Oulussa vietetään Kirkkomusiikkiviikkoa ja Oulugospel-festivaalia pyhäinpäivän aikaan. Kolme Kirkkomusiikkiviikon konserttia järjestetään pyhäinpäivän aattona, perjantaina 4. marraskuuta. Baritoni Paulus Hartikainen ja pianisti Kaisa-Mari Pulkkanen esiintyvät Oulunsalon kirkossa kello 19 alkaen.

Lauri Turpeinen ja Anna-Mari Nevala laulavat pyhäinpäiväaiheisia duettoja ja lauluja Riikka Paanasen säestyksellä Kiimingin seurakuntakeskuksessa kello 19 alkaen. Pyhät puhaltimet ja poetiikka -trio esiintyy Sofian seurakuntakeskuksessa kello 20 alkaen. Oulugospelin ohjelmassa on Viitasen Piian konsertti Suomen Pankissa kello 20 alkaen.

Konsertit luovat tunnelman

Kirkkomusiikkiviikon ja Oulugospel-festivaalin konsertit jatkuvat pyhäinpäivänä. Tommi Kalenius Trio esiintyy Oulugospelissa pyhäinpäivänä kello 14 alkaen ja Vanamo ja Tera kello 19 alkaen Kansainvälisellä koululla.

Wolfgang Amadeus Mozartin Requiem soi Oulun tuomiokirkossa kello 20 alkaen. Tähän Kirkkomusiikkiviikkoon kuuluvaan konserttiin voi osallistua myös Virtuaalikirkon kautta. Mustarastas esiintyy Suomen Pankissa kello 21 alkaen.

Lastenmusiikkitrio Pentti Punkin Syntymäpäivät esiintyy Oulugospelin merkeissä perhekonsertissa Sofian seurakuntakeskuksessa sunnuntaina kello 14 alkaen. Kasmir esiintyy Taustatarinaklubilla Vanhassa Pappilassa kello 16 alkaen, Heini Mielonen sellokonsertissa Pyhän Tuomaan kirkossa kello 16 alkaen ja Oulujoen seurakunnan kanttorin Lauri Nurkkalan sävellyskonsertti kuullaan Oulun tuomiokirkossa kello 18 alkaen osana Kirkkomusiikkiviikkoa. Tämä konsertti esitetään myös Virtuaalikirkon kautta.

Kaikki pyhäinpäivän tapahtumat löytyvät Oulun seurakuntien verkkosivuilta.

Lue myös