Oulunsuun koulua suunnitellaan avattavaksi kulttuurikäyttöön
Yli 70-vuotiaalle Oulunsuun koululle ei ole enää käyttöä kouluna, mutta kaupunki etsii suojellulle rakennukselle nyt uutta käyttöä. Kuva: Oulun kaupunki
Oulun kaupunki valmistautuu vuokraamaan suojellun Oulunsuun koulun tiloja harjoitus-, harrastus- ja tapahtumatiloiksi kulttuurin, luovien alojen ja yhteisöllisen toiminnan käyttöön.
Viimeksi Teuvo Pakkalan koulun remontinaikaisina väistötiloina toiminut Oulunsuun koulu voi saada lähitulevaisuudessa uudenlaista käyttöä.
Kaupunki haluaa löytää tyhjilleen jääneille tiloille toimintaa ja vastata samalla tarpeeseen saada kohtuuhintaisia tiloja kaupungista yhteisölliseen toimintaan ja kulttuurikäyttöön. Oulunsuun koulun tilat voisivat palvella esimerkiksi yhdistyksiä, harrastajaryhmiä ja erilaisia luovien alojen toimijoita.
Kaupunki selvittää nyt tilojen käyttömahdollisuuksia yhdessä eri toimijoiden kanssa. Erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että sellaiset kulttuuritoimijat, joilla ei ole vielä tiloja tai joilla nykyisten tilojen käyttö ei syystä tai toisesta ole mahdollista, voisivat saada tarkoituksenmukaiset tilat Oulunsuusta. Ajatuksena on myös tarjota toimijoille mahdollisuus kehittää ja muokata tiloja omien tarpeidensa mukaisesti.
Kaupunki tiedottaa myöhemmin tilojen hakuprosessista, vuokrausehdoista ja aikatauluista.
Kaupunginarkkitehti Martti Heikuran suunnittelema Oulunsuun koulu, alun perin Oulunsuun kansakoulu, on valmistunut vuonna 1955. Aikoinaan sisäilmaongelmista kärsinyt rakennus on suojeltu, joten sen purkaminen ei ole mahdollista. Alkuperäisen rakennuksen vieressä ollut uudempi, kosteusvaurioitunut osa sen sijaan purettiin vuonna 2022.