Oululaisten oma ideapankki kasvoi 70 000 euroon – osallistuva budjetointi käynnistyy jälleen

Hiukkavaaraan saatiin viime vuonna uusi nuotiopaikka. Kuvassa Kestävän kehityksen keskuksen hanketyöntekijä Antti Kostamo, hankepäällikkö Satu Mörsäri ja työntekijä Jenni Moilanen. Kuva: arkisto/Petri Isoniemi

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ideointiaika kestää 13. helmikuuta asti. Tänä aikana kuka tahansa voi ehdottaa Osallistu Oulu -sivustolla ideaa, joka parantaisi Oulun viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä.

Ideoinnin jälkeen kaikki toteuttamiskelpoiset ideat jatkokehitetään äänestysehdotuksiksi yhdessä kaupungin asiantuntijoiden ja eri toimijoiden kanssa. 

Myöhemmin keväällä oululaiset äänestämällä päättävät, mitkä ehdotukset kaupunki toteuttaa. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ehdotukset, jotka mahtuvat 70 000 euron budjettiin.

Tutustu viime vuoden ideoihin

Oulun vuoden 2021 osallistuvassa budjetoinnissa oululaiset äänestivät toteutettavaksi kahdeksan erilaista ehdotusta.

Osallistu Oulu -sivustolla voi käydä tutustumassa kaikkiin viime vuonna jätettyihin ideoihin ja kaupungin niihin antamiin vastauksiin.

Oulun kaupunki tukee osallistuvalla budjetoinnilla asukkaiden ehdottamien kaupungin kehittämisideoiden toteuttamista. Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua.

Osallistu ideointiin tästä linkistä.

Tutustu viime vuoden ideoihin tästä linkistä.

Lue myös