Kaupunkilaisilta ennätysmäärä ideoita – äänestys ratkaisee jatkossa toteutettavat kohteet

Hiukkavaaraan saatiin viime vuonna uusi nuotiopaikka. Kuvassa Kestävän kehityksen keskuksen hanketyöntekijä Antti Kostamo, hankepäällikkö Satu Mörsäri ja työntekijä Jenni Moilanen. Kuva: arkisto/Petri Isoniemi

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaisten ideoimille ja äänestyksen voittaneille ehdotuksille on tänä vuonna jaossa 70 000 euroa. Seuraavaksi kaikki toteuttamiskelpoiset ideat jatkokehitetään äänestysehdotuksiksi yhdessä kaupungin asiantuntijoiden ja eri toimijoiden kanssa.

Toteuttamisessa huomioidaan esimerkiksi, onko idea mahdollista toteuttaa käytettävissä olevalla budjetilla, sen toteuttamisen aikataulu ja onko idea jo toteutumassa jotain toista kautta.

Kehittämisen päätteeksi jokaiselle idealle luodaan äänestystä varten budjetti. Lisäksi kaupunki antaa palautetta Osallistu Oulu -sivustolla kaikkiin ideoihin, myös niihin, jotka eivät ole toteuttamiskelpoisia äänestysehdotuksiksi.

Äänestys ratkaisee

Myöhemmin keväällä oululaiset päättävät äänestämällä, mitkä ehdotukset toteutetaan. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa vuoden 2022 aikana eniten ääniä saaneet ehdotukset, jotka mahtuvat 70 000 euron budjettiin.

Osallistuvan budjetoinnin tavoitteena on lisätä asukkaiden vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia sekä lisätä asukkaiden ja kaupungin yhteistä vuoropuhelua.

Ideoita oman alueen ja koko kaupungin kehittämiseksi kerättiin 31. tammikuun ja 13. helmikuun välisenä aikana. Osallistu Oulu -sivustolla, missä voi myös tutustua kaikkiin annettuihin ideoihin.

Lisätietoja tästä linkistä

Lue myös