Joulun taikaa keskustassa – Tiernatori avautuu Kauppurienaukiolle ja Rotuaarille kasvaa Joulumetsä

Joulu näkyy Oulun katukuvassa tänä vuonna entistä laajemmin. Kuva: Minna Mäki-Heikkilä

Tapahtumat

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaiset pääsevät 5. joulukuuta lähtien aistimaan joulun tunnelmaa Rotuaarille rakentuvaan Joulumetsään. Tiernatorin punaiset mökit puolestaan avaavat luukkunsa uudella paikalla kauppakeskus Valkean edessä torstaina 7. joulukuuta.

Oulun keskustassa pääsee tänä jouluna hengähtämään lahjaostosten lomassa kymmenien kuusten keskelle. Rotuaarille rakentuu ensimmäistä kertaa Joulumetsä, jossa on viikonloppuisin erilaista ohjelmaa sekä tulisija ja makkaranpaistomahdollisuus.

”Metsän siimeksessä saattaa viikonloppuisin törmätä esimerkiksi joulupukkiin, poroihin tai alpakoihin. Lisäksi Rotuaarin kulmaan tulee Taito Shop Oulu -lahjapaja”, vihjaa Hanna Lahti Oulun Liikekeskus ry:stä.

”Kaikkiaan 41 kuusta saavat kauniit valot ylleen ja metsään voi mennä tunnelmoimaan milloin vain, sillä ei ole mitään aukioloaikoja”, hän lisää.

Perinteeksi muodostunut, kymmenen mökin muodostama Tiernatori siirtyy Kauppurienaukiolle. Myyjien valikoimassa on tarjolla tuttuun tapaan laadukkaita lahjatuotteita, käsitöitä sekä ruokatuotteita.

”Tiernatori toteutetaan yhteistyössä Kädentaitajien lahjapajan kanssa. Heidän liiketilansa sijaitsee aukion laidalla”, Lahti kertoo.

Oulun kaupungin joulutervehdys

Kun Joulumetsä ja Tiernatori ovat avautuneet, on yhteisen juhlan aika. Lauantaina 9. joulukuuta järjestetään Joulumetsässä Oulun kaupungin hyvän joulun toivotus klo 12.00 alkaen. Joulujulistuksen lausuu tänä vuonna kaupunginjohtaja Seppo Määttä.

”Ohjelmassa on ainakin musiikkia ja glögitarjoilua, ja eihän sitä tiedä, jos vaikka itse joulupukkikin saapuu paikalle”, sanoo Lahti salaperäisesti.

Joulu näkyy tänä vuonna myös Oulun kauppatorilla. Oulun kaupungin osallistavan budjetoinnin äänestyksessä kaupunkilaiset toivoivat torille joulukuusta ja nyt on toiveen toteutumisen aika. Kuusen valot sytytetään pienimuotoisessa tapahtumassa torstaina 30. marraskuuta klo 17.00.

Tiernatori on avoinna 7.12.–22.12. arkisin klo 10–18 ja viikonloppuisin klo 12–18.

 

Lue myös