Hiukkavaara tutuksi, osa 5: Bänditaloissa asuu oululainen musiikki

Eemeli Vaara teki kesällä 2021 Toivon tuoja -teemabiisin Oulun Kaupungin kulttuuritoimen järjestämään Toivon Agenda -tapahtumaan, joka kuvattiin Välivainiolla sijaitsevassa Tukikohdassa. Kuva: Minna Mäki-Heikkilä

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Henna Maria Saarenketo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Musiikkiharrastus on paljon muutakin kuin treenaamista ja keikoilla käyntiä. Bänditoiminta voi johtaa esimerkiksi äänitystekniikan opiskeluun, oman yrityksen perustamiseen sekä tapahtumien järjestämiseen. Näin on käynyt oululaisille muusikoille Eemeli Vaaralle ja Jesse Isokoskelle.

”Perustin keväällä 2020 oman Vaara Records levy-yhtiön, jonka puitteissa ollaan keikkailtu eri kokoonpanoilla. Ollaan tehty muun muassa tilauskeikkoja, joulukonsertteja ja soitettu Apulanta-tribuuttibändin kanssa. Olen siis työllistänyt keikkojen kautta muitakin muusikoita ja tässäkin treenikämpässä harjoittelen vaihtuvien kokoonpanojen kanssa”, tämän kevään abiturientti Eemeli Vaara kertoo.

Jesse Isokoski on ollut musiikin kans tekemisissä 15 vuotta, pääasiassa soittanut kitaraa, tehnyt biisejä ja keikkaillut. Viime vuonna hän opetteli miksaus- ja äänitystekniikkaa Kokardilla järjestetyssä työtoiminnassa, ja siitä lähti kirkastumaan tulevaisuuden visio opintojen suhteen.

”Nyt olen Telakka-mediapajalla nuorten apuohjaajana ja autan heitä muun muassa erilaisissa musaprojekteissa. Tarkoitus on lähteä opiskelemaan musiikkiteknologiaa”, Isokoski sanoo.

Tapahtumia ja opettamista

Viime vuodet ovat osoittaneet entistä selkeämmin, kuinka paljon hyötyä laajasta osaamisesta on musiikkimaailmassa. Jos keikat loppuvat, täytyy pystyä taipumaan uusien mahdollisuuksien puoleen.

”Vuoden 2020 marraskuussa tehtiin kiusaamisenvastainen tempaus, joka toteutettiin yhteistyössä oululaisten muusikoiden sekä Scene Arts Oy:n kanssa. Tunnin kestävä striimaus kuvattiin Kokardilla ja tallenne myytiin kouluille ja seurakunnille ympäri Suomea. Siinä oli tosi iso työ, mutta se opetti paljon. Tapahtumatuotanto kiinnostaa muutenkin”, Vaara kertoo.

Lukio-opintojensa ohella Vaara on tehnyt opettajan sijaisuuksia ja harkitsee vakavasti luokanopettajakoulutukseen hakeutumista valmistumisen jälkeen.

Jesse Isokoski kokee bänditalojen olemassaolon erittäin tärkeäksi oululaisen musiikkikulttuurin elävöittämisen kannalta. Kuva: Minna Mäki-Heikkilä

”Mulla on lähtenyt käyntiin äänitys/miksaus -tutorial videoiden tuottaminen omalle Jesse Christian YouTube-kanavalle. Olisin itse aloittelevana muusikkona kaivannut aikoinaan suomenkielisiä ohjevideoita, jotka olisivat auttaneet alkuun esimerkiksi äänityshommien kanssa. Jospa näistä mun videoista olisi joillekin apua siinä, ettei kaikkea tarvitsisi opetella itse yrittämisen ja erehdyksen kautta”, Isokoski kertoo

”Vaikka kuinka toivoisi, että pelkällä musan tekemisellä ja keikkailulla vois elää, niin kyllä sitä on hyvä olla muutakin osaamista, koska tämä on niin epävarma ala. Musan parissa haluan kuitenkin työskennellä, joten äänitys- ja studiotyöskentelyn ammattitaito voi olla hyvä keino turvata toimeentulo tulevaisuudessa”, hän jatkaa

Tekemisen meininkiä

Vaikka keikkarintamalla on ollut koronarajoitusten vuoksi hiljaista, bänditoiminta ei ole jäätynyt paikoilleen vaan aika on käytetty uusien projektien edistämiseen ja uuden musiikin tuottamiseen.

”Olen soittanut jo pitkään KALLOT-punkbändissä. Meillä on aika teatraalinen meininki keikoilla, vedetään kauhumaskit naamaan ja pidetään hauskaa. Meillä on uusi levy valmiina odottamassa näiden rajoitusten poistumista. Ei oo mielestäni järkeä julkaista kokonaista levyä, jos ei pääse keikoille”, Isokoski kertoo

KALLOT musiikkivideon kuvauksissa. Video on nähtävillä YouTubessa bändin nimeä kantavalla kanavalla. Kuva: KALLOT

Muusikko Isokoski on myös innostunut lähiaikoina entistä enemmän oman musiikin tekemisestä. Hän on lähtenyt rohkeasti kokeilemaan eri tyylilajeja aina heavymusiikista iskelmään. Hän vannoo myös jossain vaiheessa kokeilevansa jopa diskoa.

Tuottelias nuorimies Vaara on ollut viime kuukausina tiiviisti kiinni Stolen Organ -bändin toiminnassa.

”Meillä on ollut hirveä draivi päällä. Tehtiin vuoden 2021 lopussa musavideo Booze Devil -biisiin, joka julkaistiin tammikuussa 2022. Se oli ihan älytön puristus, mutta ollaan koko bändin kanssa ihan hullun innoissaan siitä ja meillä on yhdessä aivan loistava tekemisen virtaus. Meillä on aika isojakin suunnitelmia tulevaisuuden varalle, saatetaan päästä jopa ulkomaille soittelemaan jossain vaiheessa” Vaara kertoo innostuksesta hehkuen.

 

 

Lue myös