Blind Channelin Joonas Porko: Tämä on jo tähän mennessä ollut huippukokemus!

Kitaristi Joonas Porko (toinen vasemmalta) ja koko yhtye on tehnyt hartiavoimin töitä menestyksen eteen. "Omat ojanpohjat on jo kertaalleen rämmitty", Porko sanoo. Kuva: Yle / Miika Varila

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Blind Channelin viisumatkasta Rotterdamissa on takana jo yli puolet, mutta suurimmat koitokset ovat vasta edessä.

Torstaina koittaa toinen semifinaali, jossa pojat esiintyvät numerolla 14. Lohkoa on veikattu yhtyeelle suosiolliseksi ja samassa semifinaalissa Blind Channelin kanssa kisaavat San Marino, Viro, Tshekki, Kreikka, Itävalta, Puola, Moldova, Islanti, Serbia, Georgia, Albania, Portugali, Bulgaria, Latvia, Sveitsi ja Tanska.

”Ei me liikaa olla seurattu muiden tekemisiä, mutta toki tässä ollaan tavattu muun muassa Italian rock-bändin Måneskin jäseniä”, Kellon Kiviniemestä kotoisin oleva kitaristi Joonas Porko kertoo Mun Oululle Rotterdamista.

Italian ja Suomen edustuskappaleita on ehditty asettaa toistensa pahimmiksi kilpakumppaneiksi.

”Ei tämä huolestuta, molemmat kappaleet ovat rock-musaa, mutta erilaisia kuitenkin, muun muassa kieli on eri, hehän laulavat italiaksi”, hän sanoo.

”Toisaalta koska tämä on laulukilpailu, niin meidän tyyppiset rock-biisit tekee hyvää tälle kisalle.”

Tähtäin yli Euroviisun

Italian ei tarvitse osallistua karsintaan, suurena viisumaksajamaana se pääsee suoraan finaaliin. Kansainväliset vedonlyöntifirmat ennustavat myös Suomelle suoraa tietä finaaliin.

”Itsellä on totta kai sellainen kutina, että me mennään finaaliin – tietysti. Meidän mentaliteetti on ollut koko ajan, että esiinnymme 150 lasissa, olisi sitten mikä esiintyminen tahansa.”

”Me olemme saaneet bändinä irti tästä jo nyt niin paljon hyvää, että on ihan sama oikeastaan, miten semifinaalissa käy. Meillä on myös finaalin jälkeiset suunnitelmat jo olemassa”, Porko jatkaa.

”Asiat ovat meillä erittäin hyvin, kävi miten kävi. Meillä on tarkoitus menestyä nimenomaan Euroviisujen jälkeen.”

Tuki lämmittää mieltä

Joonas Porkolla oli toisissa lavaharjoituksissa Ahoy-lavalla kitaran takana teksti JOIN, kuten myös Niko Vilhelmillä kämmenpohjassa.

”Tarkoitus on aiheuttaa reaktio, jollakin tapaa. Katotaan, mitä uusia juttuja keksitään jatkossa. Kaikilla viesteillä haluamme saada ihmiset messiin ja innostumaan meidän jutusta”, Porko kertoo.

Oulussa nostatellaan myös euroviisuhuumaa ja pojat saavat kaupunkilaisilta vankkumatonta tukea taakseen.

”Se lämmittää mieltä. Oulu on meidän kotikaupunki, siellä on meidän ihmiset ja juuret. Suomalaisilla on vain yleensä surullinen tapa hypettää vain menestyksen hetkellä, ja sitten tappion jälkeen kääntää selkänsä”, hän miettii.

”Haluamme muistuttaa koko Suomen kansaa, että pitäkää omienne puolia, oli se sitten jääkiekkoa tai mitä tahansa, vaikka menestystä ei heti tulisi. Tuki on todella tärkeää, aina.”

Koulun jälkeen pirusti duunia

Blind Channel on saanut eväät musiikkimaailmaan jo kouluajoilta – niin Kellon ala-asteella tai Madetojan musiikkilukiossakin haaveillaan samoista asioista, mitä pojat ovat jo saavuttaneet.

”Fakta on se, että koulun jälkeen on tehtävä pirusti duunia. Ja aika monta kertaa saa turpiinsa eli kärsivällisyyden pitää olla maksimissaan, jos meinaa musiikilla elättää itseään.”

Blind Channel voitti Suomen UMK:n karsinnat ylivoimaisesti. Korona-aika ei siis tuonut tälle porukalle tulleessaan pelkkää kurjuutta.

”Ei todellakaan, kannatti osallistua UMK:hon. Me olemme olleet viimeiset seitsemän kuukautta jopa todella kiireisiä, jolloin useimmilla artisteilla loppuivat keikat. Me olemme vain kiitollisia, että saimme näinä aikoina muun muassa ensimmäisen listaykkösen enkunkielisellä rock-musiikilla. Lisäksi Euroviisut on tuonut hurjasti mediahuomiota ja uusia yhteistyökumppaneita, että onhan tämä ollut ihan huikeeta, pelkkää voittoa. Nyt kisalle oli oikea aika ja paikka.”

Blind Channelin työmoraali välittyy ulospäin, eikä hattuun noususta ole merkkiäkään. He ovat parhaita kaveruksia keskenään ja voimavara löytyy toinen toisistaan.

”Meidän fiilis ja meininki on saanut ihmiset innostumaan. Se, ettei tämä ole noussut hattuun, johtuu siitä, että olemme oman suonpohjamme jo kolunneet. Emme osaisi tätä näin paljon arvostaa, jos emme olisi jo kertaalleen käyneet pohjamudissa. Se on eri asia, että rock-asenteeseen kuuluu tietty itsevarmuus, kaikkea ei tarvitse pyydellä anteeksi”, Joonas Porko kiteyttää.

”Nyt meillä on tavoitteena tehdä vaikutus 200 miljoonaan katsojaan, katsotaan sitten mitä tapahtuu. Ouluun tullaan joka tapauksessa, jossakin vaiheessa, niin pian kuin keritään! Terveisiä Ouluun!”

 

 

Lue myös