Oulun Oritkarin kolmioraiteen rakentaminen ja Latokartanon siltaremontti käynnistymässä

Urakka alkaa Latokartanon sillasta uusilla liikennejärjestelyillä. Töiden aikana ajokaistat vähenevät puoleen normaalista, joten siltatyöt voivat hidastaa liikennettä. Kuva: Väylävirasto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kolmioraide on noin 450 metrin osuus uutta raidetta, jonka ansiosta Oritkarin satamaliikenne sujuu nopeammin. Kolmioraiteen rakentaminen myös tehostaa alueen tavaraliikennettä sekä parantaa ratapihan toiminnallisuutta ja turvallisuutta. Tällä hetkellä liikenne satamaan edellyttää edestakaista ajoa raiteelta toiselle käsin käännettävien vaihteiden kautta.

Latokartanon silta uudistetaan kokonaisuudessaan, ja sitä korotetaan noin 1,5–2 metriä ali kulkevan junaliikenteen tarvitseman tilan vuoksi. Myös Limingantietä uudistetaan. Valmis Limingantie ja Latokartanon silta ovat nelikaistaisia, ja niillä on pyöräbaana ja jalkakäytävät.

Urakka voi hidastaa liikennettä

Urakka alkaa Latokartanon sillasta uusilla liikennejärjestelyillä. Töiden aikana ajokaistat vähenevät puoleen normaalista, joten siltatyöt voivat hidastaa liikennettä.

”Siltaremontti tehdään vaiheittain niin, että puolet nykyisestä sillasta puretaan ja viereen rakennetaan uutta siltaa”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Jouni Vauhkonen Väylävirastosta.

Muita alkuvaiheen töitä on Oritkarin kolmioraiteen rautatiealueelle jäävien, Väyläviraston haltuun tulleiden rakennusten purkaminen tämän vuoden syksyyn mennessä.

Kaikkiaan urakka vie noin 1,5 vuotta, ja se valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä.

Hanke toteutetaan Väyläviraston ja Oulun kaupungin yhteishankkeena. Sen kustannusarvio on 19,9 miljoonaa euroa, johon Oulun kaupunki osoittaa 2,4 miljoonaa euroa. Sekä sillan että kolmioraiteen ja Limingantien parannusten urakoitsijana toimii Destia Oy.

Lue myös