Oulun krematorio tuhkaa kevään aikana vain paikkakuntalaiset vainajat

Kuvassa Intiön kappeli pääovien luota. Krematorio sijaitsee kappelin takaosassa. Kuva: Oulun seurakunnat

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun krematorio keskittyy kevään ajan vain Oulusta kotoisin olevien vainajien tuhkaukseen. Oulun seurakuntien hautauspalvelut ei ota vastaan ulkopaikkakuntalaisten tuhkausvarauksia 26. helmikuuta ja 31. toukokuuta välisenä aikana. Tätä ennen varatut tuhkaukset hoidetaan sovitusti.

Syynä rajaukselle on Intiön kappelin remontti, joka aiheuttaa krematoriossa ajoittaisia käyttökatkoksia. Lisäksi tuhkauksissa on syntynyt ruuhkaa ja tuhkausajat ovat venyneet. Hautaustoimilain mukaan vainajan ruumis on haudattava tai tuhkattava ilman aiheetonta viivytystä. Kirkkohallituksen mukaan tavoiteaikana hautaukselle voidaan pitää 2–3 viikkoa kuolemasta tai 1–2 viikkoa hautausluvan saamisesta.

Hautauspalvelut seuraa tuhkausvarausten tilannetta kevään aikana. Ulkopaikkakuntalaisia otetaan tuhkattavaksi, jos se on mahdollista.

Uurnat luovutetaan Intiön kappelin peruskorjauksen aikana hautausmaan huoltotukikohdassa sijaitsevista väistötiloista osoitteesta Intiöntie 6. Uurnan noutamiseen sovitaan oma ajankohtansa hautaustoimiston tai omaisten kanssa.

Intiön kappelin peruskorjaus alkoi helmikuussa. Sen odotetaan valmistuvan syyskuussa 2025.