Oulun Ettana palkittu Kestävän kehityksen keskus laajenee Hietasaareen: Viherkujan keskus valmistuu ensi vuonna

Viherkujan keskuksen rakentaminen aloitettiin Hietasaaressa elokuussa. Kuvat: Satu Mörsäri

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Sunnuntaina Oulu-seuran Oulun Ettana palkitsema Kestävän kehityksen keskus on saamassa uuden toimipisteen Hietasaareen. Tämän Viherkujalle tulevan keskuksen rakentaminen liittyy Luonto työllistää -hankkeeseen, jonka tavoitteena on työllistää oululaisia ja tukea ekomatkailua.

Viherkujan keskuksen rakentaminen alkoi Oulun kaupungilta vuokratulla tontilla heinäkuussa lopussa, jolloin aloitettiin puuston raivaus ja lammen kunnostaminen. Sen jälkeen lampi on puhdistettu ja muotoiltu uudelleen. Maanrakennustyöt alkoivat 8. elokuuta. Perustukset kahteen rakennukseen on valettu sen jälkeen, minkä lisäksi on tehty sähkö-, vesi- ja viemäriliittymät.

”Ensimmäiset rakennukset pyrimme saamaan valmiiksi ensi vuoden aikana. Viherkujan keskuksen muita rakennuksia suunnitellaan ja rakennetaan tarpeen mukaan”, Luonto työllistää -hankkeen työtoiminnan ohjaaja Satu Mörsäri kertoo.

Lampaat mukana maisemanhoidossa

Hietasaareen tulevaan Viherkujan keskukseen on määrä rakentaa kaksi rakennusta noin hehtaarin kokoiselle tontille: koulutustilana toimiva rakennus sekä työ- ja sosiaalitilana toimiva rakennus, jossa on myös toimistotila. Rakennustöissä on tarkoitus käyttää mahdollisimman paljon kierrätysmateriaalia.

”Rakennukset tulevat Kestävän kehityksen keskuksen pajatoimintaan. Viherkujan toimintojen on tarkoitus erikoistua tavoitteellisia Green Care -menetelmiä hyödyntävään toimintaan. Green Care -toiminnan avulla syntyy luonnon hyvinvointivaikutuksia”, Satu Mörsäri kertoo.

”Viherkujan keskuksen toiminta alueella elvyttää luontoa ja ympäristöä vetovoimaiseksi kohteeksi ja palvelee kaikkia alueella liikkuvia.”

Hän mainitsee esimerkkinä Hietasaaren rantaniityn maiseman hoitamisesta sen, että lampaat ovat laiduntaneet rantaniityllä useamman vuoden ajan. Aluetta on myös raivattu ja niitetty.

”Hietasaaren ainutlaatuinen luonto, uusi palstaviljelyalue ja siirtolapuutarha-alue sijoittuvat uuden rakennettavan keskuksen läheisyyteen, joten Viherkujan keskuksen toiminta alueella elvyttää luontoa ja ympäristöä vetovoimaiseksi kohteeksi ja palvelee kaikkia alueella liikkuvia”, Mörsäri kertoo.

Lampaat ovat tehneet maisemanhoitotyötä Hietasaaren tulevan Viherkujan keskuksen rantaniityllä.

Hietasaareen tulevan Viherkujan keskuksen suunnittelu ja ideointi alkoi vuonna 2015. Ensimmäisten rakennusten suunnittelu alkoi sen jälkeen, kun kaavamuutos vahvistettiin. Keskus rakennetaan osoitteeseen Viherkuja 8 (ennen Viherkuja 6).

Monipuolinen työpajakeskus

Kestävän kehityksen keskus sijaitsee Oulun Välivainiolla, jossa tehdään monipuolista työtä 12 eri työpajassa. Keskuksessa on lounaskahvila, entisöintipaja, pienkonekorjaamo, pyöräpaja, ompelimo, viherpaja, rakennuspaja, kierrätystiimi, ekopaja, toimisto, puhtaustiimi ja mediapaja.

Kestävän kehityksen keskuksen työn suunnittelu ja varainkeruu aloitettiin 1980-luvulla. Keskuksen nykyisellä paikalla oli Välivainiolla parakki, missä vapaaehtoiset aloittivat edesmenneen Seppo Vaaraniemen johdolla paperinkeräyksen. Paperinkeräyksellä hankittujen varojen ansiosta oli mahdollista rakentaa Kestävän kehityksen keskuksen ensimmäisen rakennus, joka valmistui vuonna 2001. Rakennuksia on nykyään kaikkiaan kolme.

Kestävän kehityksen keskuksen taustalla on Yritetään yhdessä -yhdistys. Yhdistyksen arvoja ovat syrjäytymisen estäminen, työllistäminen ja kestävä kehitys edistämällä kierrättämistä. Suurin osa Kestävän kehityksen keskuksessa työskentelevistä on palkkatukityössä tai kuntouttavassa työtoiminnassa.

Lue myös