Blind Channelille kaavaillaan keikkaa Ouluun – bändin nimeä kantava rahasto polkaistiin pystyyn

Olli Matela, Joonas Porko, Aleksi Kaunisvesi ja Niko Vilhelm Moilanen esittelevät pystiä, joka on myös oululaista alkuperää. Kuvasta puuttuvat yhtyeen laulaja Joel Hokka ja rumpali Tommi Lalli. Kuvat: Minna Mäki-Heikkilä

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulusta on noussut lukuisia kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettuja artisteja, joita yhdistävät juuret Oulun musiikkikasvatukseen ja -kulttuuriin. Oulun kaupunki ja yhtye toivovat, että stipendirahasto rohkaisee erityisesti nuoria tavoittelemaan omia unelmiaan musiikin parissa.

Koko yhtye on vilpittömästi sitä mieltä, että on hienoa tulla kotikaupunkinsa huomioimaksi.

”Kyllähän se tuntuu kivalta, että kaupunki muistaa, vaikka ei vielä olla varsinaisia Euroviisuja voitettukaan”, naurahtaa Joonas Porko.

”Ja toisaalta meidät muistetaan täällä, vaikka osa bändin jäsenistä onkin jo muuttanut Helsinkiin.”

Yhtye onkin suitsuttanut kotikaupunkinsa puolesta. Kerran kärppä, aina kärppä – kommentoivat bändinjäsenet Oulun kaupungin somekanavillakin.

”Oulu on koti ja paikka, jossa on saanut kasvaa ja viettää nuoruutensa. Varmasti kaupunki, joka on määrittänyt jollain lailla, millaisia tyyppejä meistä on tullut”, pohtivat bändin jäsenet.

”Oulu on paikka, jossa voi käydä rauhoittumassa välillä. Kun tuolla Euroopassa rundataan, niin sitten Oulussa saa käydä ottamassa happea”, kuvailee yhtyeen laulaja Niko Vilhelm Moilanen.

Korkea työmoraali

Yhtyeen jäsenistä neljä asustaa tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla. Basisti Olli Matela ja rumpali Tommi Lalli asuvat vielä Oulussa.

 ”Eivätkä näköjään ole lähdössä kirveelläkään”, bändikaverit kuittailevat.

Lavaenergiastaan tunnetulla yhtyeellä tuntuu riittävän virtaa myös promoamiseen. Oululaisuus tulee yhtyeen jäsenten mukaan näkymään Rotterdamissa nimenomaan heidän työmoraalissaan.

”Esityksessä on tietysti pääpaino, mutta kun meiltä kysytään mitkä haastatteluista tehdään – me vastataan, että tehdään ne kaikki! Samoin treenikerroista otettiin kaikki mahdolliset päivät, jotta päästään hiomaan lavaesitystä ja käymään showta läpi”, Niko Vilhelm kertoo.

Ja kun vielä huomataan, että myös UMK:n palkinnon suunnittelija Minna Viitalähde asuu Rotterdamissa, tuumaavat yhtyeen jäsenet, että tähdet näyttävät olevan oululaisittain kohdallaan.

Bändillä on keskenään hauska meininki. Käsittelyssä Minna Viitalähteen suunnittelema UMK-pysti.

Keikalle Ouluun lähitulevaisuudessa

Eikä taida olla pitkä aika siihenkään, kun Blind Channel nähdään keikalla Oulussa.

Tuottaja Jarkko Halunen Oulun kaupungilta kertoo, että alustavissa suunnitelmissa siintää kolme mahdollista ajankohtaa.

”Se voisi olla yhteistyötapahtumassa Ylen kanssa toukokuussa, elokuussa Varjofestivaalin yhteydessä tai kaupungin brändiuudistuksen julkaisun yhteydessä loppuvuodesta”, hän sanoo ja painottaa, että suunnitelmat ovat vielä alkuvaiheessa.

Varmuudella Blind Channel tullaan näkemään ainakin Qstockissa, jossa bändi esiintyy perjantaina 30. heinäkuuta.

Blind Channel -stipendirahasto

– Oulun kaupunki perustaa Blind Channel -yhtyeen nimeä kantavan stipendirahaston, arvoltaan 2000 euroa.

– stipendin avulla Oulun kaupunki osoittaa halukkuutensa auttaa ja motivoida Oulun alueen musiikintekijöitä, jotta tulevaisuudessakin kaupungista voisi nousta menestyviä musiikkialan toimijoita.

– stipendirahaston avulla yhtye aikoo edistää musiikkikulttuurin toimintaa Oulussa ja haluaa auttaa alueen musiikintekijöitä mahdollisimman suoraan.

– kaupunki ja eri tahot voivat jatkossa myös kartuttaa rahaston pääomaa sen tarkoituksen toteuttamiseksi.

 

Juttuun on lisätty 24.5.2021 lisätieto Qstockista.

Lue myös