Koulutus

Koulumotivaatioon liittyvät haasteet koskettavat yhä useampia – Oulun kaupungilta työkaluja ammattilaisille ja vanhemmille
Ouluun perustetaan Naton testikeskus – ”Oulu on 6G-teknologian edelläkävijä ja keskeisessä asemassa uuden teknologian kehityksessä”
Varhaiskasvatuksen ainutlaatuista yhteistyötä Oulun kaupungilla ja yliopistolla jo 10 vuotta
Oman osaamisen tunnistaminen ja esille tuominen on tärkeää työnhaussa – BusinessOulun työpajoissa opetellaan tuomaan esiin vahvuuksia
Linja-auton kuljettajille ja mekaanikoille on kova kysyntä – Ouluun varikkoa rakentava Nobina rekrytoi toistasataa ihmistä
Puoli päivää pihalla saa Oulun päiväkotien lapset liikkeelle
Pullisteliko lähikoulusi lapsista – kävitkö peruskoulua vuorolukuna? Osallistu Oulun peruskoulujen juhlavuoteen kertomalla koulumuistojasi
Kotikansainvälisyyttä koko viikko leikkien ja liikkuen – Oulunlahden koululla Erasmus-olympialaiset
Oulun ammattikorkeakoulu laittaa tradenomikoulutuksen hynttyyt yhteen Jyväskylän ja Savonian ammattikorkeakoulujen kanssa
Oulun kaupunki keräsi opiskelijoilta näkemyksiä paremman kaupungin kehittämiseen – antaa eväät jatkokehittelyyn
3D-taidoille ja digitaaliselle suunnittelulle on kysyntää – työkokeilu antaa uutta osaamista työnhakijoille
Oulun Lyseon 150-juhlavuoden kunniaksi valmistuu koulun historiasta kertova musiikkinäytelmä
Perinteiset penkkari-ajelut torstaina 8. helmikuuta – vanhat tanssivat perjantaina omilla kouluillaan