Siirry suoraan sisältöön

Pohjois-Pohjanmaalle perustettiin viime vuonna 68 uutta luonnonsuojelualuetta

4.2.2022

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus perusti päätöksillään vuonna 2021 maanomistajien tarjousten pohjalta 68 uutta yksityistä luonnonsuojelualuetta, joiden yhteispinta-ala on noin 1 440 hehtaaria.

Perustettujen yksityisten luonnonsuojelualueiden lisäksi tehtiin 56 kiinteistökauppaa, joilla hankittiin valtion omistukseen noin 2 590 hehtaaria maa-alueita valtion luonnonsuojelualueiden perustamista varten. Lisäksi sovittiin kolmen määräaikaisen rauhoitusalueen perustamisesta, joiden yhteispinta-ala on noin 108 hehtaaria.

Kun lisäksi otetaan huomioon Koneen säätiön 1 440 hehtaarin suuruinen lahja Sanginjoelta Suomen valtiolle, niin yhteensä Pohjois-Pohjanmaalla suojelualueiden ja suojeluun varattujen alueiden määrä lisääntyi noin 5 577 hehtaaria. Pinta-alaa voi verrata esimerkiksi hyvin tunnettuun Nuuksion kansallispuistoon, jonka tämänhetkinen pinta-ala on noin 5 500 hehtaaria.

Pohjois-Pohjanmaalla suojeluun varattujen alueiden määrä lisääntyi siis Nuuksion kansallispuiston pinta-alan verran täysin vapaaehtoisten toimien tuloksena.

Rahoituksessa lisätarvetta

Toteutetuista kohteista noin 2 326 hehtaaria toteutti Helmi-ohjelman tavoitteita ja 1 789 hehtaaria Metso-ohjelman ja Pohjois-Suomen metsien suojelun rahoituksen tavoitteita.

Maanomistajien tarjoukset vapaaehtoiseen metsien suojeluun ovat lisääntyneet voimakkaasti. ELY-keskuksella on käsiteltävänä useita kymmeniä metsäkohteita, joiden kaikkien toteuttamiseen tiedossa oleva rahoitus ei valitettavasti tule riittämään. Helmi-ohjelman suokohteiden toteutukseen rahoitusta on hyvin saatavilla.

ELY-keskuksen kiinteistökaupoista maksama kauppahinta ja yksityisistä suojelualueista maksettu korvaus on tuloverolaissa säädetty maanomistajille verosta vapaaksi. Kohteiden hinnoittelu tehdään metsätalousarvojen perusteella.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Maanomistajien tarjoukset vapaaehtoiseen metsien suojeluun ovat lisääntyneet voimakkaasti. Kuvassa maisemaa Martimojoesta, josta ELY teki sopimuksen jo aiemmin. Kuva: Jukka Höyhtyä.

Lue myös

Lue lisää aiheesta