Siirry suoraan sisältöön

Pateniemen ulkokuntoilupuisto valmistui vihdoin

19.6.2020

Oulun uusin ulkokuntoilupuisto sijaitsee aivan meren rannalla. Parhaiten paikan päälle pääsee kävellen tai pyörällä.

Pateniemenrannan ulkokuntoilupuisto on vihdoin valmistunut. Kuntoilupuiston rakentaminen aloitettiin heinäkuussa 2019.

Puisto sijaitsee Pateniemen rantareitin varrella Pateniemen rantapuistossa. Puistoon pääsee parhaiten kävellen tai pyörällä.

Kaksi erilaista osuutta

Kuntoilupuistossa on kaksi osuutta: ratamallinen osuus sekä perinteistä kuntosaliharjoittelua mukaileva osuus.

”Ratamallista osuutta ei Oulussa muissa ulkokuntoilupuistoissa ole”, kertoo liikuntapalveluiden isännöitsijä Petri Yli-Pyky.

Ratamallisessa osuudessa voi vaikkapa hyppiä laatikoiden päälle ja esteiden yli, kiipeillä tikapuilla, ylittää seinävallia ja ryömiä verkon alla. Kuntosalityyppisellä osuudella puolestaan voi tehdä esimerkiksi maastavetoja, vatsa- ja selkälihasliikkeitä sekä pystypunnerruksia ja kyykkyjä vapaapainoilla.

”Kuntoilupuisto on muuten hiekkatekonurmea, paitsi välineiden alla on turva-alusta”, kertoo Yli-Pyky.

Monen toimijan yhteistyönä

Kuntoilupaikan suunnittelu ja rakentaminen on tehty alueen toimijan AALTO Construction Oy:n aloitteesta ja kustannuksin. Kuntoilupuisto on kaikkien kuntalaisten vapaassa käytössä.

Suunnittelun ohjauksessa ja rakennuttamisessa on ollut mukana Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden katu- ja viherpalvelut sekä ohjauksessa myös Oulun kaupungin liikuntapalvelut.

Sinistä taivasta, merta ja kuntoilupuiston välineitä.
Osa kuntoilupuistosta on rakennettu ratamaiseksi. Kuvaaja: Merja Kaikkonen.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Merta ja taivasta sekä ulkokuntoilulaite.
Pateniemen ulkokuntoilupuistossa on apinatikastelineeksi kutsuttu laite. Kuvaaja: Pirkko Partanen.

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta