Oululaiset elivät Blind Channelin mukana viisuissa – Mun Oulun Sohvarössypottulivelläkin yli 14 000 katsojaa

Paavo Pyykkösen ja Sampo Marjomaan luotsaamassa livelähetyksessä keskustelu kävi vilkkaana myös chatissa. Livelähetyksen tunnelmaan voi palata vielä viisujen jälkeen, sillä livelähetyksen tallenne löytyy Mun Oulun facebookista.

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaiset kannustivat ahkerasti Blind Channelin matkaa Euroviisuissa ja yhtyeen saavuttama 6. sija sai aikaan onnitteluiden tulvan.

Muun muassa Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala, Oulun Kärpät, Q-stock ja AGWC – Air Guitar World Championships liittyivät Blind Channelin onnittelijoihin ja monen oululaisen huulille nousi hymy, kun Oulun maamerkin Toripoliisi-patsaan keskisormi oli värjätty punaiseksi.

Mun Oulun lukijakyselyssä peräti 73 prosenttia vastaajista luotti Blind Channelin voittoon ennen Euroviisujen finaalia ja yhtye olikin loputa Suomen toiseksi menestynein euroviisuartisti. 200 vastaajan otos voi olla pieni, mutta oman alueen artistiin luotto on luja.

Oulussa osataan pitää omien puolta

Oululaiset osaavat kannattaa omiaan, oli kyse sitten urheilusta tai taiteesta. Mun Oulu kertoi aiemmin Puskaradio Oulun joutuneen sulkemaan keskustelun sivustollaan, kun Oulun Kärpät voitti SM-liigan mestaruuden 2014.

Sittemmin ollaan tavattu Oulun torilla useamman kerran.  Oululaista on kannustettu Euroviisuissa viimeksi vuonna 2018, kun Saara Aalto oli Suomen edustaja. Tuolloin viisumenestys jäi laimeaksi, mutta oululaiset ehtivät kokoontua torille kannustamaan Aaltoa jo 2016, kun Saara Aalto tuli toiseksi Iso-Britannian X-factor-ohjelmassa.

Oululaiset osaavat tarvittaessa kannustaa omiaan maailmalla. Kuva: Anne Laurila

Oululle Euroviisujen tuoma näkyvyys hyödynnettiin vuonna 2018 järjestämällä Valkean kesäkadulle Euroviisujen kisakatsomo. Euroviisujen virallinen kisalähetys siirrettiin tuolloin hetkeksi Ouluun ja viisuja seurannut yli 200 miljoonan katsojan eurooppalainen yleisö pääsi osaksi Oulun kisakatsomon tunnelmaa.

Yhteisöllisyydelle oli iso tilaus

Vuonna 2021 tilanne on toinen, eikä fyysistä kisakatsomoa ole mahdollista järjestää koronarajoituksien vuoksi. Edellisvuoden peruuntuneiden Euroviisujen jälkeen moni viisufani oli onnellinen, että kisat ylipäätään voitiin järjestetää.

“Päätimme lyhyellä varoitusajalla tarttua tilaisuuteen ja järjestää oululaisille yhteisöllisen viisukatsomon, joka ei koronan takia olisi yleisötapahtumana onnistunut. Oli ilo ja kunnia järjestää oululaisille tapahtuma verkossa, koska sille oli selkeästi tarvetta. Kovin harvoin saamme oululaisen menestystarinan 200 miljoonan katsojan eteen”, iloitsee Mun Oulun toimituspäällikkö Carita Forsman.  

“Sohvarössypottuliven viisuasiantuntija Paavo Pyykkösestä julkaisimme jutun Mun Oulussa jo finaaliviikon alussa. Paavolla on ollut vuosia hyvä meininki somessa viisujen aikana, joten pyysimme Paavoa ja Sampoa livelähetyksen vetäjiksi – ja kyllähän Paavon arvio Italian mahdollisuuksista ja Blind Channelin menestyksestä osui oikeaan”, nauraa Forsman.

Lähetyksen voi katsoa vieläkin

Eräs Sohvarössypottuliveen osallistuneista katsojista oli oululainen Marika Lamberg, joka on aiemminkin seurannut tiiviisti Euroviisuja.

”Osallistuin Mun Oulun -chattiin, mutta katsoin livelähetyksen jälkikäteen sunnuntaina erikseen. Pelkkä Sohvarössypottulivenkin katsominen oli tosi viihdyttävää. Se oli lämminhenkinen, hauska ja Paavon euroviisutietoudella ja Sampon häröilyllä höystettynä superhauskaa. Ja ehdottomasti Rössypottumaisesti kotisohvalla sortseissa koirien, kissojen ja kavereiden kera”, hän kehuu.

Oululaiset pääsevät näkemään Blind Channelin livenä lavalla Q-stockissa perjantaina 30. heinäkuuta ja Oulun kaupunki huomioi bändin menestyksen Kuusisaaressa järjestettävässä Varjo Piknik -tapahtumassa 8. elokuuta 2021.

Sohvarössypottuliveen osallistuneilla oli myös selkeä käsitys, miten Suomen toiseksi parhaiten viisuissa menestynyt bändi tulisi huomioida: tonttivaraus bändin pojille!

Sohvarössypottulive on katsottavissa Mun Oulun Facebook-sivulla.

Lue myös