Ilmakitaransoiton MM-kisat vuodella eteenpäin

Ilmakitaransoiton MM-kisat siirtyvät tältä vuodelta ensi vuodelle, mutta 25-vuotisjuhlaa aiotaan viettää tämän vuoden aikanatavalla tai toisella.

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ilmakitaransoiton MM-kisat järjestetään seuraavan kerran elokuussa 2021. Maailmanlaajuisen koronavirustilanteen vuoksi kansallisia kisoja ei voida muuallakaan maailmalla järjestää, eikä siten lähettää kunkin osakilpailumaan voittajia MM-finaaliin Ouluun. On lisäksi epävarmaa, voiko elokuussa matkustaa maiden rajojen yli tai saako suuria yleisötapahtumia järjestää.

Tapahtuman siirtäminen on otettu hyvin vastaan niin osakilpailuiden järjestäjien kuin yhteistyötahojenkin osalta.

Mittavaa 25-vuotista taivalta juhlitaan tämän vuoden aikana toteutettavassa live-show’ssa. Lisätietoa tilaisuuden ajankohdasta ja sisällöstä kevään kuluessa.

Katso oheinen video, jossa esiintyvät The Flying Rautio Bros sekä vuoden 2000 maailmanmestari Markus ”Black Raven” Vainionpää.

Lue myös