Kiertokaari kerää tekstiiliä uudella tavalla – keräyskontin käyttöä opastetaan kaupunkilaisille
Kiertokaaren erityisasiantuntija Mari Juntunen toivoo, että asiakkaat piipahtaisivat uudessa tekstiilinkeräyskontissa ja antaisivat arvokasta palautetta lajittelukokemuksesta. Kuva: Anna Viro
Kiertokaari avaa Ruskon jätekeskukseen Oivapisteen keskialueelle kontin, jossa poistotekstiiliä tuovat asiakkaat voivat kokeilla tekstiilintunnistamista skannerilla sekä oppia vastuullisesta tekstiilien ostamisesta ja käytöstä.
Kontissa asiakas lajittelee tarkasti tekstiilinkeräykseen tuomansa pussin sisällön. Ehjät tekstiilit lajitellaan omiin lokeroihinsa ja vastaavasti rikkinäiset tai kuluneet tekstiilit eri tekstiililaaduittain. Tekstiilipussia ei jätetä konttiin lajittelematta sisältöä.
Mini-Likke-kaupan vieressä jätekeskuksessa sijaitseva kontti avataan asiakkaille keskiviikkona 20. toukokuuta kello 10.30, minkä jälkeen kontti on omatoimisesti käytössä jätekeskuksen aukioloaikoina. Paikalla on asiantuntija opastamassa torstaina 21. toukokuuta kello 12–14 ja 15–17.
Konttiasioinnistaan palautekyselyn täyttäneet asiakkaat osallistuvat arvontaan, jossa on palkintoina elokuvalippuja ja Kiertokaaren kierrätysmyymälöiden lahjakortteja.
Tavoitteena tuhat kiloa tekstiiliä
Kiertokaaren erityisasiantuntija Mari Juntunen kertoo, että tavoitteena on tutkia, muuttaako täysin uusi vastaanottotapa kerätyn tekstiilin laatua. Tarkoitus on parantaa kontin toiminnallisuutta jatkuvasti asiakkaiden palautteen perusteella.
”Keräykseen kuulumattomat tekstiilit kuormittavat turhaan keräysjärjestelmää. Siksi haluamme avata asiakkaille, millainen merkitys lajittelulla on. Kontissa esillä olevilla tietoiskuilla halutaan lisäksi korostaa, että vastuulliseen tekstiilien käyttöön kuuluu harkittu vaatteiden hankinta, huolto ja korjaus”, Juntunen kertoo.
Tavoitteena on saada kerättyä kontin avulla vähintään tuhat kiloa tekstiilejä, jotta vertailua muihin tekstiilinkeräyspisteisiin jätettyyn materiaaliin on järkevää tehdä.
Poistotekstiiliä voi jättää Ruskon jätekeskuksessa myös tavanomaiseen keräyspisteeseen, joka sijaitsee talteenottoteltan yhteydessä. Juntunen suosittelee kuitenkin lämpimästi, että asiakkaat käyttäisivät pienen hetken tekstiilien tarkasteluun ja tulisivat rohkeasti piipahtamaan kontissa.
”Toivomme, että asiakkaat auttaisivat meitä tiedon keräämisessä. Asiointikerralla kuluu aikaa kauemmin, mutta toisaalta oppiminen voi antaa positiivisia kokemuksia.”
Koejaksot antavat tärkeää tietoa
Kontin avaaminen on osa kansainvälistä, Interreg NPA -rahoitteista Threads-hanketta, jossa tavoitteena on herätellä ihmisiä pohtimaan vaatteiden hankinta- ja käyttötapojaan. Samalla ratkotaan jatkohyödyntämiseen liittyviä haasteita, etsitään uusia tapoja hyödyntää tekstiilejä paikallisesti sekä kartoitetaan yhteistyömahdollisuuksia tekstiilien lajittelussa ja kuljettamisessa.
”Kontti on avoinna asiakkaille Ruskon jätekeskuksessa heinäkuun loppuun saakka, minkä jälkeen kontin sisältöä viimeistään säädetään asiakaspalautteiden perusteella”, Juntunen kertoo.
Elokuussa kontti siirretään Kierrätyskeskus Likelle Oulun Limingantulliin, Jääsalontie 16–18, missä se on asiakaskäytössä syksyn ajan. Likellä kontti on avoinna kierrätyskeskuksen aukioloaikoina.
Koejaksojen jälkeen hankkeen lopputuotoksena koostetaan raportti kontista kerätyistä kokemuksista. Lisäksi luodaan ohjeet, miten samanlaista konttivastaanottoa voidaan kokeilla muualla.