Toppilansalmen tuijottelija – kirjailija Mikko Within uusin nuorten teos sijoittuu Oulun maisemiin

Muutto Limingasta Ouluun avasi kirjailija Mikko Within elämässä jälleen yhden uuden luvun. Kuva: Mikko With/Mun Oulu

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Viime vuosi oli kirjailija Mikko Withille muutosten aikaa. Omakotitalo Limingassa vaihtui yhdeksäntoista vuoden jälkeen kerrostaloasumiseen Oulussa Toppilansalmen maisemissa. Mukana muutti Within 17-vuotias tytär Elsa.

”Muutto tuli itselleni juuri oikeaan aikaan. Tuntuu, että elämässä alkoi täysin uusi luku.”

Parasta uudessa kodissa on ollut asumisen vaivattomuus.

”Auton käyttö on vähentynyt, valtaosan asioista pystyy hoitamaan polkupyörällä. Omakotitalon lukuisat askareet jäivät pois, työmatka lyheni noin kymmenesosaan vanhasta ja lähikauppa on lyhyen kävelymatkan päässä. Myös erinomaiset kävelyreitit ja parvekkeelta avautuva näkyvä salmen virtaavaan veteen ovat ilahduttaneet arjessa.”

Kohteena vähän lukevat nuoret

Kirjailija Within kohdalle iso elämänmuutos osui vuosia sitten, kun hänen vaimonsa Tiina sairastui kahteen eri syöpään vuonna 2008. Tiina With menehtyi elokuussa 2016. Kokemuksista syntyi omaelämäkerrallinen kirja Vaimoni vasen rinta ja muuta sairasta (Myllylahti, 2019).

Sittemmin kirjoittaminen otti uuden ja kevyemmän suunnan. Nuortenkirja Saakelin satanen ponnisti Topelius-palkintoehdokkaaksi ja kisasi siis vuoden parhaan nuortenkirjan palkinnosta. Palkintoehdokkuuden lisäksi ilahduttivat myös kirjasta saadut palautteet.

”Tosi moni kirjastolainen ja opettaja laittoi viestiä ja kertoi, että tähän kirjaan tarttuvat nimenomaan ne nuoret, jotka eivät koskaan lue mitään. Se tuntui tosi hyvältä ja merkitykselliseltä.”

Apurahakirjailijan arkea

Saakelin satanen sai tänä keväänä jatkoa. With työskenteli syksyn apurahan turvin kokopäiväisenä kirjoittajana ja nyt maailmaan saapui Saakelin sieppaus. Edellisessä kirjassa tavattu Uuno Turhanen on jälleen vauhdissa.

”Oulun maisemiin sijoittuva juoni puskee täysillä eteenpäin ilman suvantokohtia, ja uskallan luvata, että useampi tarinan käänne yllättää lukijan! Sarjan edeltävästä osasta tuttuun tyyliin kirja saa aikaan sekä naurua että jännitystä. Tällä kertaa mukana on myös ripaus teiniromantiikkaa”, With kertoo.

Vaikka kirja on suunnattu nuorille, se tarjoaa paljon samastumispintaa myös aikuisille.

Sain palautteen, jonka mukaan kirjan kohderyhmää ovat ”nuoret ja kaikki, jotka vielä muistavat, millaista oli olla nuori”. Tämä oli mielestäni hyvä kiteytys”, With naurahtaa.

Mikko Within kirjat kannustavat lapsia ja nuoria tarttumaan kovakantisiin kirjoihin.

Vuoden alusta With palasi takaisin päivätöihin. Kirjoittaminen säilyy kuitenkin sivutoimisena tekemisenä, jolle kalenterista pitää aktiivisesti etsiä tilaa. 

Parhaillaan minulla on useampi uuden kirjan idea siinä vaiheessa, että olen kirjoittanut synopsiksen ja avausluvun. Nähtäväksi jää, jatkuuko joku noista aihioista kirjaksi asti. Yksi näistä kirjan aluista on Saakeli-sarjan kolmas osa”, Mikko With kertoo.

Saakelin sieppaus -kirjan julkistamistilaisuutta vietetään lauantaina 18.2. klo 13 Oulun kirjallisuuden talolla (Hallituskatu 9). Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

 

Lue myös