Tanssia, rakkautta ja vapaa lava – nuorten oma teatterifestivaali ensimmäistä kertaa Oulussa

Festivaalin ohjelmistossa on muun muassa Oulun teatterin Nuorten näyttämön esittämä Don Quijote. Kuva: Oulun teatteri

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ouluun rantautuu ensimmäistä kertaa nuorten oma teatterifestivaali, jossa on luvassa tanssia, rakkautta ja kaikille vapaa esiintymislava. Oulun nuorten teatterifestivaalia vietetään 14.–16. maaliskuuta Oulun teatterilla.

Oulun teatterin taiteellisen johtajan Alma Lehmuskallion mielestä yhteisöllisyydelle ja yhteisten kokemusten jakamiselle on tässä ajassa tarvetta, erityisesti nuorison parissa.

“Parhaimmillaan teatteriesityksessä ja sen jälkeen tuntuukin siltä, ettei olekaan ainoa, jolla on tällainen kokemus tai ajatus, tunnistaa jotain yhteistä, joka lohduttaa ja helpottaa”, taiteellinen johtaja Lehmuskallio toteaa.

“Festivaalin tekijöitä ja kokijoita yhdistää uteliaisuus: mitä ihmeellistä ja kummallista saamme tänään yhdessä aikaan. Haluamme ruokkia tätä uteliaisuutta, juhlia mielikuvitusta, muistuttaa siitä mikä ihme jokainen ihminen on. Ihme voi olla näyttämöltä taianomaisesti katoava kukkaruukku, mutta se on myös ihan tavallinen asia: ihmisten välillä syntyvä kokemus siitä, että ei ole yksin”, hän lisää.

Normit kyseenalaisiksi

Festivaalin ohjelmistossa ovat Pauliina Aladinin ja työryhmän Jos nyt olisi huominen, Oulun teatterin Nuorten näyttämön Don Quijote, Oulun teatterin Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan ja kaksi Open Stage -iltaa, joissa nuoret pääsevät itse esiintymään.

“Festivaalin esitysten sisältöjä yhdistää normikriittisyys. Normit ovat oletuksia siitä, minkälaisia ihmiset ovat tai minkälaisia heidän pitäisi olla tai miten käyttäytyä. Normeja ylläpitämällä voidaan, usein vahingossakin, osoittaa jollekin, ettei hän kuulu joukkoon. Kriittisyys taas tarkoittaa sitä, että suhtaudumme näihin oletuksiin kyseenalaistaen: Miksi olisi pakko olla juuri tietynlainen? Haluaisimme festivaalien esitysten tarjoilevan mahdollisimman erilaisia ajatuksia siitä, miten ja minkälainen olla”, Lehmuskallio sanoo.

Tanssia, rakkautta ja vapaa lava

Jos nyt olisi huominen -tanssiteos on koskettava yhdistelmä runsautta ja herkkyyttä. Esityksessä yhdistyy vallattomasti nykytanssi, popmusiikki, kokeellinen äänimaisema, fantasiamainen pukusuunnittelu ja moninaisuutta juhlistava liikekieli.

Oulun teatterin Nuorten näyttämö tarttuu tänä vuonna myös Don Quijote -klassikkoon. Don Quijote kuvittelee olevansa pahan voimia vastaan taisteleva ritari, vaikka hän on todellisuudessa liikaa sankarillisia ritariromaaneja lukenut tavallinen heppu.

Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan on Ona Korpirannan ohjaama ja sovittama komedia rakkauden syvimmän olemuksen etsimisestä. Miksi on niin vaikea löytää deep true lovea? Miksi Leonardo DiCaprion on niin vaikea sitoutua? Mitä on rakkaus? Muun muassa näihin kysymyksiin Liv Strömquistin sarjakuvaan perustuvassa näytelmässä etsitään vastauksia.

Suuren suosion nuorten keskuudessa saanut Open Stage koetaan kaksi kertaa Nuorten teatterifestivaalin aikana. Tuolloin Pikisalin lava on vapaa nuorille, 13–29-vuotiaille esiintyjille ja kaikki taiteenlajit ovat mahdollisia. Voi esittää esimerkiksi musiikkia, monologia, sirkusta, stand uppia, tanssia, runoutta, räppiä, voimistelua, improa tai ilmakitarointia.

Lisätietoja Nuorten teatterifestivaalista tästä linkistä.