Kulttuuripääkaupunkivuosi tulee muuttamaan pohjoista

Kos Mos oli yksi Qstockin Oulu2026-lavan esiintyjistä kesällä 2023. Tuoreita ja paikallisia kykyjä esittelevä lava on myös tämän kesän Qstockissa. Kuva: Topi Paananen

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Laura Heikkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kulttuuripääkaupunkivuotta valmistellaan täyttä päätä, ja aiemmin valitut tapahtumaprojektit ovat edenneet tuotantovaiheeseen. Oulu2026 näkyy jo nyt paikallisesti eri tavoin esimerkiksi tapahtumien muodossa. Syksyllä avautuu kaikille avoin ohjelmahaku sekä haku vapaaehtoistoimintaan.

Luvassa on pohjoisen Suomen historian isoin kulttuuriprojekti, jossa on mukana 40 pohjoista kuntaa. Kulttuuripääkaupunkivuoden myötä tapahtumia ja muita projekteja nähdään niin oululaisilta, suomalaisilta kuin kansainvälisiltä kulttuurin ja taiteen toimijoilta, Oulu2026:n ohjelmajohtaja Samu Forsblom kertoo.

”Jo heti avajaiskuukautena tammikuussa 2026 tulee tapahtumaan valtavasti koko kulttuuripääkaupunkialueella.”

Juhlavuoden ohjelman perusrunko on valmis, mutta se tulee vielä elämään jonkin verran. Syyskuussa alkaa avoin Me olemme kulttuuria -ohjelmahaku, jossa keskiössä ovat erilaiset arjen kulttuurin ilmiöt. Se on suunnattu pienemmille projekteille ja yksittäisille kulttuuriteoille.

”Haluamme asukkaiden olevan mukana tekemässä kulttuuripääkaupunkivuotta kulttuuriteoilla, jotka tulevat meitä lähelle eri tavoin esimerkiksi kaupunginosissa, työpaikoilla ja kouluissa”, Forsblom kuvaa.

Syksyn ohjelmahaussa asukkaat sekä heidän yhteisönsä ovat elämysten tekijöitä. Kulttuurin käsite venyy kattamaan arjen ilmiöt, yhteiset juhlat, perinteet ja muut merkitykselliset asiat.

Syksyllä alkaa myös haku vapaaehtoistoimintaan, joka on yksi tapa olla osa kulttuuripääkaupunkivuotta. Tehtävät voivat olla esimerkiksi tapahtumissa avustamista tai kulttuurikaverina toimimista.

Oulu2026 näkyy tapahtumakesässä

Vaikka iso osa tapahtumista on vasta edessä, Oulu2026 näkyy jo nyt eri tavoin. Alkavana kesänä tapahtuu paikallisen ruoan ja musiikin muodossa: pääsymaksuton Oulu2026-lava valtaa Qstockin yhteydessä jälleen Linnansaaren puiston pohjoisella musiikkiosaamisella, ja elo-syyskuussa on luvassa Kesäyön kattausta ja Makuseikkailua.

Meillä on hyvät mahdollisuudet olla yksi 2020-luvun parhaista Euroopan kulttuuripääkaupungeista.
Oulu2026:n ohjelmajohtaja Samu Forsblom

Kesäyön kattaus on Oulun Taiteiden yössä Hallituskadulla pidettävä pitkän pöydän tapahtuma, johon voi tulla vapaasti viihtymään ja syömään. Makuseikkailussa keskustan ravintolat kisaavat parhaista pohjoisen mauista Oulun Päivillä.

Seuraava Oulu2026-muraali valmistuu kesällä Myllyojalle, ja ensi vuoden muraalin paikasta voi äänestää loppuvuodesta. Lisäksi Oulun katukuvasta ja Oulu2026:n verkkosivuilta löytyy hauskoja digitaalisia tarinareittejä  Oulun tervakaupasta ja populaarimusiikin ilmiöistä.

Forsblom toivoo paikallisten lähtevän innolla miettimään, millaisia heidän kulttuuripääkaupunkitekonsa voisivat olla.

”Meillä on hyvät mahdollisuudet olla yksi 2020-luvun parhaista Euroopan kulttuuripääkaupungeista.”