Kulttuurin sopimuskumppaneita haetaan vuosille 2025–2027 – haku uudelle sopimuskaudelle käynnistyy 10. toukokuuta

Myös Valveella toimiva Oulun elokuvakeskus ry on kuulunut kulttuurikumppaneiden joukkoon. Kuva: Valve

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tällä hetkellä Oulun kaupunki on solminut kulttuurikumppanuussopimukset 18 eri kulttuurituottajan ja -yhdistyksen kanssa. Kolmivuotinen kausi on tulossa päätökseen tänä vuonna ja nyt haetaan kumppaneita seuraavalle sopimuskaudelle.

Oulun kaupungin kulttuuripalvelut on vuodesta 2006 lähtien solminut määräaikaisia kumppanuussopimuksia ammattimaisesti toimivien kulttuurialan yhteisöjen kanssa.

Vuoden 2025 alussa alkavalle kolmivuotiselle sopimuskaudelle kulttuurikumppanit haetaan avoimella haulla. Hakuaika alkaa 10. toukokuuta ja se kestää toukokuun loppuun.

Kumppanit valitaan hakijoiden ja hakemusten arvioinnin sekä keskinäisen vertailun perusteella. Arviointiryhmään kuuluu Oulun kaupungin kulttuuripalveluiden eri taiteenalojen ja kulttuurin asiantuntijoita, ja päätöksen tekee kulttuurijohtaja Sami Ylisaari. Kulttuurikumppaneiden valinnat julkistetaan elokuussa 2024.

Laaja kirjo eri taiteita

Kulttuurikumppanit muodostavat laaja-alaisen asiantuntijoiden yhteistyöverkoston, jolla on merkittävä rooli kaupungin taide- ja kulttuuritoiminnassa. Sopimuskaudella 2022–2024 kumppaneina on 18 eri taiteenaloja edustavaa yhteisöä, jotka on valittu kumppaneiksi neuvottelumenettelyllä. Mukana on laaja kirjo taidetta; kirjallisuudesta sanataiteeseen, tanssista valokuvaan.

Kulttuurikumppanit saavat toimintaansa avustusta ja tuottavat kulttuurisisältöjä ja -tapahtumia kaikkien oululaisten ja lähialueiden asukkaiden käyttöön. Sopimustoiminta vahvistaa kulttuuritoimijoiden pitkäjänteistä omaa kehitystyötä sekä yhteistyötä Oulun kaupungin kanssa.

Tarvittavat tiedot hakemuksen jättämiseen löytyvät sivulta ouka.fi/yleiset-kulttuuripalvelut/kulttuurikumppanit

Nykyiset kulttuurikumppanit ja avustusmäärät:

Flow ry, 45 000e

JoJo – Oulun Tanssin Keskus ry, 120 000e

Kulttuuriosuuskunta ILME, 20 000e

Mieskuoro Huutajat ry, 30 000e

Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry, 90 000e

Oulun elokuvakeskus ry, 125 000e

Oulun kirjailijaseura ry, 25 000e

Oulun Kulttuuritapahtumayhdistys ry, 130 000e

Oulun musiikkivideofestivaalit ry, 35 000e

Oulun Sarjakuvaseura ry, 25 000e

Oulun taiteilijaseura 63 ry, 40 000e

Oulu Urban Culture ry, 25 000e

Pohjoinen valokuvakeskus ry, 60 000e

PROTO-Pohjois-Suomen muotoilijat ry, 30 000e

Soiva Siili Ay, 20 000e

TaikaBox ry, 20 000e

The Irish Music Society of Oulu ry, 35 000e

Uleåborg Jazz Organisation ry /Oulu All Star Big Band, 30 000e

 

Juttua korjattu 6.5. klo 10.50: Hakuaika alkaa vasta 10. toukokuuta.