Suomen matkailu­maineen heikot kohdat ovat Oulun seudulla vahvuuksia

Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaaren mukaan Oulun seudun matkailussa kannattaa keskittyä omien vahvuuksien ja identiteetin esilletuomiseen eikä matkia Lappia. Kuvat: Pasi Rytinki

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Matkailualan kansainvälisten mielikuvatutkimusten mukaan Suomea on pidetty hieman tylsänä, mutta Oulun seudulla tätä mainetta on onnistuneesti rikottu: hauskojen tapahtumien lisäksi kävijät kehuvat usein lähtiessään paikallista kulttuuria, ihmisiä, ruokaa ja yleistä tunnelmaa. Visit Finlandin johtajan Kristiina Hietasaaren mukaan tämä voikin olla Oulun matkailualueen valttikortti.

Matkailualan toimijat kokoontuivat keskiviikkona vuotuiseen Pohjois-Pohjanmaan matkailufoorumiin Oulussa.

Tapahtumassa vieraillut Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari kehui Oulun onnistuneen hyvin kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumissa ja markkinoinnissa, vaikka lopulliset laskelmat ja analyysit tehdään vasta myöhemmin.

”Jo nyt on aika selvää, että Oulun seutu ja Pohjois-Pohjanmaa siinä kylkiäisenä on saanut kansainvälisessä mediassa näkyvyyttä enemmän kuin varmaan koskaan aikaisemmin”, Hietasaari totesi ja lisäsi, että Oulu2026:sta vuoden aikana tehdyt tuhannet kansainväliset julkaisut ylittävät määrällisesti koko Suomen kohteille viime vuonna Visit Finlandin kautta saadun medianäkyvyyden.

Hietasaari arvioi, että kulttuuripääkaupunkivuosi ei ole yksin Oulun seudun kansainvälisen matkailun kasvun taustalla.

”Maailmalla etsitään tällä hetkellä juuri niitä asioita, joita Suomella ja Pohjois-Pohjanmaalla on tarjota, eli puhdasta luontoa, tilaa ja rauhaa, turvallisuutta, hyvinvointia, vastuullisuutta – ja myös viileämpiä kesäsäitä”, Hietasaari sanoi, mutta korosti, että Suomea ei Visit Finlandin kautta haluta markkinoida ilmastonmuutoksen sivutuotteena syntyvänä coolcation– eli viileysturismikohteena.

Oulussa ei olla tylsiä

Tutkimusten mukaan kansainvälisiä matkailijoita houkuttelee Oulun seudulle eniten luonto, mutta kävijäkyselyissä maasta poistuville matkustajille sitäkin parempia arvosanoja on annettu kulttuurielämyksille, ihmisten kohtaamisille, ruoalle ja yleiselle ilmapiirille, joka seudusta välittyy. Tämä on asia, joka Hietasaaren mielestä Oulussa kannattaa hyödyntää etenkin kulttuuripääkaupunkivuoden imussa.

Maailmalla etsitään tällä hetkellä juuri niitä asioita, joita Suomella ja Pohjois-Pohjanmaalla on tarjota.
Johtaja Kristiina Hietasaari, Visit Finland

Kansainvälisten mielikuvatutkimusten mukaan Suomen maine matkailumarkkinoilla on vahva luonnon, saunan, joulupukin, koulutustason ja onnellisuuden kaltaisten asioiden ja ilmiöiden osalta. Heikkouksina taas pidetään kulttuuri- ja taidetarjontaa, ruokaa, urheilua ja hauskuuden puutetta – suomalaisia pidetään Hietasaaren mukaan ”vähän tylsinä”.

”Mielestäni Oulun seutu on tehnyt ehkä eniten ja parhaiten Suomessa töitä sen eteen, että nämä heikkoudet kääntyisivät vahvuuksiksi. Nämähän ovat juuri niitä kärkiä, joista te täällä puhutte”, Hietasaari kiitteli ja viittasi muun muassa ilmakitaransoiton MM-kisojen kaltaisiin kansainvälisiin tapahtumiin.

”Täällä on rakennettu valtavasti sitä pääomaa, jota toivottaisiin koko Suomeen, ja jos mietitään niitä sisältöjä, joihin kannattaa jatkossakin panostaa, nämä ovat juuri niitä asioita.”

Oma identiteetti tärkeä

Viime vuonna noin 77 prosenttia kaikista kansainvälisten matkailijoiden yöpymisistä Suomessa tehtiin joko Helsingin seudulla tai Lapissa, ja niiden osuus koko potista on edelleen kasvussa. Hietasaaren mielestä Oulun seudulla kannattaa hyödyntää pohjoinen sijainti ja sen tarjoamat elämysmahdollisuudet, mutta ei missään nimessä yrittää markkinoida itseään minään ”mini-Lappina”, vaan tuoda esille omia vahvuuksia.

”Sellainen voi olla esimerkiksi jäätynyt meri, jollaista Lapissa ei ole, mutta joka Norjassa on tosi iso vetovoimatekijä. Sitä voisi ehkä paremmin hyödyntää, ja toisin myös tämän alueen kulttuuria vahvemmin mukaan, jotta syntyy se oma identiteetti.”

Nainen puhujapöntössä puhuu yleisön edessä.

Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmajohtajana toimineen Suvi Innilän mukaan Oululla on kaikki edellytykset saada pitkäaikaiset, positiiviset vaikutukset vuodesta.

Matkailufoorumissa vieraili myös Turku 800 -hankejohtaja Suvi Innilä, joka oli Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmajohtaja 2011. Hänen mukaansa Turku sai paljon sekä välittömiä että pitkän aikavälin hyötyjä vuodesta: talous- ja työllisyysvaikutukset olivat positiiviset, kulttuuri ja luovat alat sekä kaupunkikehitys vahvistuivat, kaupungin tunnettuus ja vetovoima parani, eri alojen toimijoiden yhteistyö lisääntyi ja myös matkailu kasvoi, vaikka notkahtikin väliaikaisesti heti vuoden jälkeen.

Innilän mielestä ehkä tärkein vaikutus kävi ilmi Taloustutkimuksen tekemässä kyselytutkimuksessa.

”Turkulaisten mielestä kulttuuripääkaupunkivuosi muutti Turkua parempaan suuntaan, paransi ilmapiiriä ja sai heidät ylpeämmiksi kotikaupungistaan.”

Ei pikajuoksu vaan kestävyyslaji

Innilä korosti, että vaikutusten juurruttaminen pitkäaikaiseksi perinnöksi vaatii kulttuuripääkaupunkiuden kytkemistä osaksi laajempaa kaupunkikehitystä ja matkailustrategiaa, kulttuuri-investointien jatkamista ja kaupungin ”uudesta tarinasta” viestimistä pitkäjänteisesti myös vuoden jälkeen.

”Jos teillä nyt on ajatus, että maaliviiva häämöttää jo, niin voin kertoa, että kulttuuripääkaupunkius ei ole pikajuoksu vaan kestävyyslaji. Vuodenvaihteessa ei kannata sammuttaa valoja, vaan nyt se työ lähtee vielä vahvemmin liikkeelle”, Innilä kannusti.

Nyt jo muutaman vuoden ajan Oulu on mainittu hyvin monien kulttuuripääkaupungiksi hakevien tai tulevien kulttuuripääkaupunkien suunnitelmissa toivottuna yhteistyökumppanina.
Hankejohtaja Suvi Innilä, Turun kaupunki

Innilän mukaan jo nyt voi arvioida Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden olleen suuri menestys monilla mittareilla, ja pitkäaikaisiin positiivisiin vaikutuksiin on kaikki edellytykset, jos työtä jatketaan pitkäjännitteisesti ja sitkeästi.

Innilä on hyvin perehtynyt Euroopan kulttuuripääkaupunkeihin, sillä hän on ollut jo kuuden vuoden ajan mukana arvioimassa ja valitsemassa niitä Euroopan komission asiantuntijapaneelissa.

”Nyt jo muutaman vuoden ajan Oulu on mainittu hyvin monien kulttuuripääkaupungiksi hakevien tai tulevien kulttuuripääkaupunkien suunnitelmissa toivottuna yhteistyökumppanina. Sillä on myös valtava arvo Oulun tulevaisuuden näkökulmasta.”