Kiimingin Koiteli elää -festivaali sai sittenkin jatkoa
Koitelinkoskien maisemissa järjestettävä Koiteli elää -festivaali on ensi vuonna elokuun lopussa. Kuva vuoden 2023 tapahtumasta. Kuva: Harri Tarvainen
Koiteli elää -festivaali järjestetään myös ensi elokuussa. Tapahtuman järjestämisestä vastannut yhdistys saa rinnalleen tapahtuman tuottajaksi kempeleläisen Zemppi Areena Oy:n. Esiintyjäkattauskin on lähes valmis.
Koiteli elää -festivaali järjestetään myös vuonna 2027, jo 17. kerran. Tapahtuman taustalla oleva Koiteli elää -yhdistys ehti kesällä jo ilmoittaa luopuvansa sen järjestämisestä.
Harrastuspohjalta pienestä 750 hengen yleisön yhden päivän festivaalista kaksipäiväiseksi 5000 festivaalivieraan kokonaisuudeksi kasvanut tapahtuma vaatii paljon aikaa ja työtä, ja yhdistyksen aktiivit halusivat keskittyä muihin asioihin elämässään.
Yhdistys kertoo kuitenkin saaneensa paljon yhteydenottoja eri tahoilta, jotka olivat halukkaita jatkamaan suositun festivaalin järjestämistä. Se teki sopimuksen kempeleläisen Zemppi Areena Oy:n kanssa, joka alkaa festivaalin vastuulliseksi tuottajaksi.
Ensi kesänä Koiteli elää järjestetään pari viikkoa totuttua myöhemmin, 27.–28. elokuuta. Tapahtumassa esiintyvät Arppa, Ilta, Juliet Jonesin Sydän, Virve Rosti & Freeman ja Menneisyyden vangit, Stepa, Maustetytöt, The 69 Eyes Acustica, Pekko Käppi & K:H:H:L, Rebekka Holi ja Miljoonasade. Ohjelmisto täydentyy vielä yhdellä artistilla ennen joulua.
”Olemme olleet Koiteli elää -festivaalin faneja pitkään ja seuranneet tapahtuman perustaneen Koiteli elää ry:n työtä arvostuksella. On meille suuri kunnia päästä jatkamaan tätä erityistä ja rakastettua tapahtumaa ja olla osaltamme varmistamassa, että sen tarina jatkuu. Koitelissa on jotain ainutlaatuista – luonnon, musiikin ja tunnelman yhdistelmä, jota haluamme olla vaalimassa myös tulevaisuudessa”, kertovat Samuli Lehtonen ja Timo Eskelinen Zemppi Areena Oy:stä tapahtuman tiedotteessa.
Kumppanuussopimuksen myötä Koiteli elää ry:n toiminnan painopiste siirtyy festivaalituottamisesta pienempiin ilmaistapahtumiin, kuten lauluiltoihin.
”Vuonna 2011 perustettu festivaalimme jatkaa elämäänsä vakaissa käsissä. Olemme otettuja siitä kiinnostuksen määrästä, jonka kohtasimme, kun kerroimme, että yhdistys ei olisi enää tuottamassa tätä tapahtumaa ja erityisen onnellisia, että pystyimme tekemään ’porijazzit’ ja siirtämään tämän rakastetun tapahtuman yhdistykseltä sellaisten ammattilaisten käsiin, joiden tekemiseen voimme luottaa”, Koiteli elää ry:n puheenjohtaja Sipe Åqvist sanoo tiedotteessa.
Koitelinkoskella järjestetään ensi elokuussa myös toinen festivaali, Koiteli Live, jonka taustalla on vasta perustettu samanniminen osakeyhtiö. 13.–14. elokuuta järjestettävässä tapahtumassa esiintyvät muiden muassa Suvi Teräsniska, Eini, Pauli Hanhiniemi, Sana, Petra, Jukka Poika, Ahti, Teleks ja Sara Siipola.