Kaikkien koulu on juhlallisuuksien arvoinen – Oulu on aina ollut edistyksellinen koulukaupunki

Oulun peruskoulut viettävät tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuotta. Kuvassa Oulun kansainvälisen koulun oppilaita vuonna 2020. Kuva: Sanna Krook / arkisto

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: Laura Heikkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupungin peruskouluissa juhlitaan lukuvuonna 2024–2025 peruskoulujen 50-vuotisjuhlavuotta teemalla Kaikkien koulu. Elokuussa 1974 Oulu siirtyi ensimmäisten kaupunkien joukossa kunnalliseen peruskouluun. Syyskuussa tulee myös kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Oulun kahden ensimmäisen kansakoulun oppilaat aloittivat opintiensä vuonna 1874.

Syksyllä Oulussa järjestetään pyöreitä vuosia täyttävän peruskoulun kunniaksi kaikille avoimia tilaisuuksia ja tapahtumia, ja kevätlukukaudella 2025 tapahtuu erityisesti Oulun peruskouluissa. Juhlavuosi saa oman lastenlaulun ja siihen sopivan tanssin, ja oululaisesta 50-vuotiaasta peruskoulusta tehdään juhlajulkaisu.

Tämän vuoden elokuusta joulukuuhun järjestetään myös Talot kertovat -tapahtumia, joiden kohteena ovat juhlavuoden kunniaksi oululaiset peruskoulut. Tilaisuuksia pidetään kouluilla, mutta niihin voi osallistua myös virtuaalisesti.

Juhlavuoden avaus pidetään oppilaille Pelasta Perämeri -tapahtuman yhteydessä 29. elokuuta. Yleinen avajaistapahtuma on Oulun Päivien yhteydessä järjestettävässä Oulu kylässä -tapahtumassa 6. syyskuuta. Talot kertovat -tapahtumia järjestetään myös osana Oulun Päiviä. Tuolloin pääsee tutustumaan myös Oravan koulumuseoon. Kutsuvieraille pidetään marraskuussa juhlaseminaari.

Historia kansien väliin

Kaupunki julkaisee syyskuussa osana juhlavuotta Oulun peruskoulujen 50-vuotisjuhlajulkaisun. Siinä käsitellään paikallisen koululaitoksen historiaa ja nykypäivää, minkä lisäksi oululaiset ovat jakaneet kirjaan omia mukavia koulumuistojaan vuosien varrelta.

”Julkaisua voi ostaa syyskuusta alkaen Oulu10-palvelupisteistä ja kaupungin verkkokaupasta. Kirja on hyvä lahjavinkki vaikka pukinkonttiin kaikille Oulun peruskouluista ja niiden historiasta kiinnostuneille”, vinkkaa viestintäpäällikkö Satu Fränti Oulun kaupungilta.

Juhlinta ei lopu tähän vuoteen, vaan vuoden 2025 alussa on luvassa 50 tapahtumaa peruskoulujen oppimisesta ja opetuksesta kiinnostuneille niin, että jokaisessa kaupungin kouluyksikössä on ainakin yksi tapahtuma, johon vanhemmat ja mahdollisesti laajemminkin alueen asukkaat voivat osallistua.

Edistyksellinen koulukaupunki

Oululaisen koulunkäynnin historiaan kuuluu monenlaisia vaiheita yliopistoon valmistavasta triviaalikoulusta käsityöläisoppilaiden sunnuntaikouluihin ja niin sanottuun pientenlastenkouluun, jota ylläpidettiin kaupunkilaisten lahjoitusvaroilla.

Vuonna 1843 Oulun triviaalikoulu jaettiin ala- ja yläalkeiskouluksi, joiden tilalle muotoutui ennen pitkää kansakoulu ja oppikoulu. Syyskuun 1. päivänä 1874 Oulun kahden ensimmäisen kansakoulun oppilaat astuivat opintielle. Vain osa kouluikäisistä lapsista osallistui kansakouluopetukseen markan verran maksaneen lukukausimaksun vuoksi.

Oulussa oltiin varsin edistyksellisiä koululaitoksen kehittämisessä. Jo vuonna 1905 esitettiin kunnallista oppipakkoa Oulun kaupungissa, ja Oulu oli Pohjois-Suomessa tärkeä koulukaupunki. Oulu siirtyikin ensimmäisten kaupunkien joukossa kunnalliseen peruskouluun.

Amazing Northissa ideoidaan yhdessä

Koululaisia messutapahtumassa.

Amazing North tuo taas ensi viikolla kuhinaa Ouluhalliin. Tässä tunnelmia vuodelta 2022. Kuva: Sanna Krook

Tänä päivänä Oulu on tekniikkaa, luonnontieteitä ja taiteita yhdistelevän Steam-pedagogiikan ykköskaupunki.

Oulun Steam-toiminta sai alkunsa kuudessa koulussa vuonna 2018 käynnistyneestä pilotista. Tällä hetkellä Steam in Oulu -verkostossa on mukana yli 40 peruskoulua sekä useita päiväkoteja ja lukioita. Suomen suurimpaan Steam-yhteisöön kuuluu kaupungin sisäisten toimijoiden ohella muun muassa Oulun yliopisto ja monipuolinen joukko paikallisia yrityksiä.

Steam-metodi on esillä laajasti Oulussa ensi viikolla 21.–22. toukokuuta, kun Oulun Energia -areenalla järjestetään Amazing North 2024 -tapahtuma. Steam-teemainen, kaksipäiväinen tapahtuma on suunnattu lapsille, nuorille ja eri alojen ammattilaisille.

Luvassa on hauskaa ideointia, neronleimauksia sekä testaamisen kulttuuria yhteistyötä tehden. Tapahtuman järjestämisestä vastaavat Oulun sivistys- ja kulttuuripalvelut ja Pohjois-Suomen aluehallintoviraston opetus- ja kirjastotoimi yhteistyössä monien kumppaneiden kanssa.

Perusopetuksen 50-vuotisjuhlavuoden logo. Logo sisältää myös luvun 150, koska syksyllä 2024 tulee 150 vuotta siitä, kun Oulun ensimmäiset kansakoulut aloittivat.