Oululainen kulttuuriympäristö on voimavara, jota vahvistetaan omalla teemayleiskaavalla

Kaavoitusarkkitehti Pia Krogius Laitakarin rannalla. Laitakarilla on toiminut Rauma-Repolan massatehdas ja satama. Kuva: Sari Karhu

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kulttuuriympäristön teemayleiskaava on ollut vireillä muutamia vuosia. Kaava käsittelee kulttuuriympäristöjä yleiskaavatasolla koko Oulun alueella. Itsenäisesti toteutettuna se edistää keskeisen kaupunkialueen yleiskaavaa. 

Kulttuuriympäristön teemayleiskaavan tavoitteena on saattaa tieto Oulun kulttuuriympäristöstä ajantasaisena yhteen paikkaan, vahvistaa Oulun identiteettiä ja edistää kulttuuriympäristön arvojen säilymistä. Kaava on tulossa ehdotuksena nähtäville tämän syksyn aikana. 

Myös teollisuusalueet ovat kulttuuriympäristöä

Uuden kaavan myötä muodostuvat yhdenmukaiset kulttuuriympäristön yleiskaavamääräykset koko Oulun alueelle. Yleiskaava ohjaa tarkempaa maankäytön suunnittelua. Yleiskaava tulee huomioida esimerkiksi asemakaavaa laadittaessa.

”Kulttuuriympäristö on voimavara, jota esimerkiksi paikallisidentiteetin vahvistamisessa, matkailussa tai brändäyksessä voi hyödyntää. Yleiskaava toteuttaa Oulun vuoden 2020 kulttuuristrategiaa”, kertoo kaavoitusarkkitehti Pia Krogius.

Kulttuuriympäristö koostuu rakennetusta kulttuuriympäristöstä, kulttuurimaisemasta ja muinaisjäännöksistä.

”Se ei tarkoita vain monumentteja ja museoita”, tarkentaa Krogius. ”Kulttuuriympäristöä on kaikki ihmisen toiminnasta ja ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyt ympäristö.”

Esimerkiksi lähiöt, teollisuusalueet, puistot ja kylämaisemat edustavat myös kulttuuriympäristöä.

Kaupunkilaiset arvostavat kulttuuriympäristöä

Kaavaluonnos on ollut nähtävillä alkuvuodesta ja tavoitteena on saada se hyväksyttyä tänä vuonna.

Kulttuurin teemayleiskaavaa työstävät Krogius ja yleiskaavapäällikkö Paula Paajanen. Kaavan ohjausryhmänä toimii kulttuuriympäristötyöryhmä. Sen jäsenet on koottu niistä kaupungin yksiköistä, joiden toiminta liittyy kulttuuriympäristön hoitoon jollakin tavalla. Työryhmän jäsenet edustavat kaavoitusta, Tilapalveluita, rakennusvalvontaa, maa ja mittauspalveluita, konsernihallintoa, Oulun Infraa sekä Pohjois-Pohjanmaan museota.

Krogius kertoo, että teemayleiskaavaa on valmisteltu osallistamalla kuntalaisia, viranomaisia, päättäjiä sekä heitä, joita kaava koskee. Luonnosvaiheessa kuntalaisia pyydettiin vastaamaan Minun kulttuuriympäristöni Oulussa -kyselyyn.

”Siinä ilmeni, että kulttuuriympäristö kiinnostaa ja on kuntalaisille tärkeä asia. Vastaajia lainaten: kulttuuriympäristö on merkittävä osa alueemme historiaa ja identiteettiä. Kulttuuriympäristö tekee kaupungista elinvoimaisen ja kiinnostavan, ilman sitä kaupunki on tylsä ja arvoton”, kertoo Krogius.

Kyselyssä vastaajat saivat merkitä kartalle myös merkityksellisiä paikkojaan sekä ylpeydenaiheitaan. Eniten merkintöjä saivat esimerkiksi suisto, Ainolan puisto, Pikisaari, keskusta, Varjakka ja Nallikari.

Päättäjät kutsuttiin kuulemaan aiheesta kulttuuriympäristöstä voimavarana. Helmikuisessa Vetovoimaa kulttuuriympäristöstä -tilaisuudessa kuultiin yrittäjien kokemuksia miten talojen tarinoita, alueen historiaa ja rakennusten raameja on hyödynnetty yritystoiminnassa ja brändäyksessä.

Aalto-kohteita selvitetään

Kulttuuriympäristön teemayleiskaava kokoaa yhdelle kartalle paikallisesti, valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat kulttuuriympäristön kohteet ja alueet. Lisäksi se tuo esiin oululaisia rakennetun ympäristön erityispiirteitä.

Oulun yliopistossa 1980-luvulla syntynyt Oulun koulu -arkkitehtuuriasenne tuotti paikallisista lähtökohdista nousevaa ja aikansa valtavirrasta poikkeavaa arkkitehtuuria. Perusselvityksenä laadittu Oulun koulun kohteet 2020 -inventointi nostaa esiin Oulun koulun omaleimaiset arkkitehtuurikohteet.

”Merkittävin esimerkki Oulun koulun kohteista on Oulunsalon kunnantalo”, mainitsee Krogius.

Lisäksi tekeillä on selvitys Alvar Aallon kohteista Oulussa, joita ovat Toppilan sulfiittiselluloosatehdas, Koskikeskuksen asemakaava ja Typen tehdasyhdyskunta. Oulu on Alvar Aalto -kaupunkiverkoston jäsen. Oulun koulun sekä Alvar Aallon kohteet on tuotu kaavakartalle oululaisina kulttuuriympäristön erityispiirteinä.

 

Lue myös