Sunnuntaina vietetään kaatuneitten muistopäivää – ohjelmassa seppeleenlaskut, messut ja muistokonsertti

Yksi kaatuneitten muistopäivän tilaisuuksista järjestetään Kiimingissä. Oskari Jauhiaisen tekemä sankarivainajien muistomerkki on nimeltään Sotilaan hyvästijättö. Kuva: Sanna Krook

Tapahtumat

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kaatuneitten muistopäivää vietetään sunnuntaina 19. toukokuuta. Päivää voi viettää Oulussa esimerkiksi messussa tai muistokonsertissa.

Kaatuneitten muistopäivänä muistetaan perinteisesti heitä, jotka ovat menettäneet henkensä Suomen itsenäisyyden puolustamisessa ja rauhanturvatehtävissä.

Seppeleenlaskutilaisuus järjestetään Oulun tuomiokirkon kirkkopuistossa vapaussoturien muistomerkillä sunnuntaina kello 09.45 ja  Oulun hautausmaalla sankarimuistomerkillä klo 12. Tilaisuuksiin osallistuvat Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimisto, Oulun kaupunki, Oulun evankelisluterilainen seurakunta, Oulun veteraanijärjestöt, Oulun reserviläisjärjestöt, Oulun Seudun Sotaorvot, Kaatuneitten omaisten liiton Oulun osasto ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntakomppania. Musiikista vastaa Tammenlehvä-kuoro.

Oulujoen kirkossa vietetään kaatuneitten muistopäivän kunniaksi messua seppeleenlaskuineen kello 9. Haukiputaan kirkossa messu alkaa kello 10, ja kello 12 vietetään muistopäivän juhlaa Haukiputaan seurakuntakeskuksessa. Kiimingin ja Yli-Iin kirkoissa messut alkavat kello 10 ja Ylikiimingin kirkossa kello 13, ja messujen jälkeen on kunniakäynnit sankarihaudoilla.

Muistokonsertti järjestetään kello 15 Pyhän Tuomaan kirkossa. Mukana ovat Ynnin pojat ja Pohjan Laulu johtajanaan Mihkel Koldits sekä D’amen johtajanaan Tommi Hekkala. Kaupungin tervehdyksen juhlaan tuo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jarmo J. Husso ja seurakunnan tervehdyksen pastori Timo Kosola. Loppusiunauksen toimittaa Oulun ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Isä Marko. Konsertti järjestetään yhteistyössä Oulun seudun Sotaorvot ry:n ja Oulun kaatuneitten omaiset ja sotaorvot ry:n kanssa.