Nelivuotias BusinessAsema juhlii työn merkeissä – asemalla tapahtuu paljon joka päivä

Tervetuloa BusinessAsemalle! Kuvassa Mia Lindberg monikulttuurikeskus Villa Victorista (vas.) ja Aseman yhteyspäällikkö Helena Poukkanen. Kuvat: Anna Karppinen

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Vepsä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

BusinessAseman avaamisesta on kulunut neljä vuotta. Asemalta lähdettiin liikkeelle nykien, kun korona sulki ovia, mutta vauhtiin päästyä palvelujen tarjonta on kasvanut, kysynnän ja tarpeiden mukana. Kukaan tuskin kiistää tarvetta kaikkia palvelevalle yhden luukun palvelupisteelle, joka on hyödyllisyytensä lisäksi lämmin, yhteisöllinen kohtaamispaikka.

BusinessAsemalla on jo muodostunut perinteeksi ”juhlia työn merkeissä”. Käytännössä se tarkoittaa, että Aseman tapahtumakalenterin sisältöä nostetaan esille eri kanaviin ja esimerkiksi FabLabissa on avointen ovien päivä 13. helmikuuta.

”BusinessAsemalla tapahtuu paljon joka päivä, joten tällaisia juhlaviikkoja voisi järjestää milloin vain”, nauraa yhteyspäällikkö Helena Poukkanen.

Palvelutarjontaa monipuolistavat ajanvarauksettomat pop up -palvelut. Ilman ajanvarausta toimivien, työnhakua ja yrittäjyyttä eri tavoin tukevien pop up -palveluiden joukkoon ovat viimeksi liittyneet Startup Refugees, Maahanmuuttovirasto ja Pohde, jotka auttavat erityisesti maahan muuttaneita työllistymisessä, yrittäjyydessä, lupa-asioissa sekä sosiaalipalveluissa, asumisessa ja taloudessa.

Kaikille tarkoitettuja, ajanvarauksettomia palveluja on tarjolla päivittäin. BusinessAseman verkkosivuilta voi tarkistaa, milloin haluttu palvelu on tarjolla.

Lisäksi tulevat erilaiset tapahtumat, kuten valmennukset, seminaarit ja rekrytointitapahtumat.

”Esimerkiksi BusinessAseman FabLabissa kouluttautuvat tällä hetkellä 3D-osaajat.  Oulun innovaatioallianssi tulee availemaan OIA-olkkarissa ovia yrityksille tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan ohjelmiin ja verkostoihin pitkin kevättä järjestettävissä tilaisuuksissa. Myös suosittuja JobCorner-rekrytointitapahtumia lisätään kalenteriin kuukausittain”, Poukkanen listaa.

Uutta tehty ja tulossakin

Myös kokeilutoiminta on viriämässä. Tavoitteena on edelleen tarjota toimitilaa kokeiluille ja kehittää FabLabin toimintaa palvelemaan työnhakijoita, yritysasiakkaita ja paikallisia asukkaita.

Viime vuonna BusinessAsemalla aloittivat toimintansa kansainvälisiä asiakkaita palveleva International House Oulu ja kasvuhakuisten yritysten toimintaa kehittävä ja esihautomotoimintaa pyörittävä Startup Station.

”BusinessAseman palveluneuvonta ja International House Oulu auttavat yhteistuumin ilman ajanvarausta yritys- ja työllisyysasioissa sekä muissa Ouluun asettumiseen liittyvissä kysymyksissä.  Yritykset saavat nyt apua myös kansainväliseen rekrytointiin”, Poukkanen kertoo.

Startup Stationin ensimmäinen Startup Express -esihautomovalmennus evästi matkaan useita uusia yrityksiä ja seuraava ryhmä on juuri aloittanut. Startup Stationin tila ja palvelut ovat avoimia alkuvaiheen startup-yrityksille ja -yrittäjille.

juha ala-mursula

Juha Ala-Mursula korostaa BusinessAseman merkitystä helposti saavutettavana kohtaamispaikkana.

Suunta tulevaan

”BusinessAsemaa perustettaessa tavoitteena oli tuoda elinkeinopalvelut ja työllisyyspalvelut katutasoon sekä luoda tapaamispaikka työnhakijoille ja työntarjoajille. Tavoitteena oli ja on parantaa kohtaantoa työnhakijan ja työnantajan välillä”, johtaja Juha Ala-Mursula sanoo.

”Toiminta on kehittynyt nopeasti ja uutta toimintaa tullut jatkuvasti lisää. Työllisyyspalveluissa on edelleen erittäin tärkeää tavata osa työnhankijoista kasvotusten. Hyvä sijainti on helpottanut tapaamisia.”

Kun katsotaan elämää eteenpäin, Ala-Mursula nostaa erityisesti osaajatarpeeseen vastaamisen.

”BusinessAseman tiloissa on vuosien aikana käynyt useita tuhansia yläasteen ja lukion opiskelijoita tutustumassa työelämän mahdollisuuksiin. Lukuisat yritysjohtajat ja työelämän asiantuntijat ovat jakaneet kokemuksia eri toimialoilta nuorille opiskelijoille. Tälle toiminalle on jatkossa todella paljon kysyntää.”

BusinessAsemasta kehittyy tulevaisuudessa entistä parempi ja haluttu kohtaamispaikka liike-elämän toimijoille.

”Osaavan työvoiman tarjonta tulee näyttelemään edelleen isoa roolia, ja lisämausteena on lisääntynyt kansainvälisten henkilöiden määrä työmarkkinoilla. Verkostojen ja klustereiden määrä tulee kasvamaan. Tavoitteena on kehittää BusinessAsemaa paikkana, jossa edistetään niiden toimintaa”, Juha Ala-Mursula avaa tulevaa.

Tervetuloa tutustumaan BusinessAsemalle – vaikkapa FabLabin avointen ovien päivänä 13.2.

Lisätietoja Businessaseman tapahtumista tästä linkistä.