Koulujen ylioppilasjuhlat perutaan, vanhojentanssien ja penkkareiden kohtalot vielä pohdinnassa

Ylioppilasjuhlat ovat kovin erilaisia, kun niitä ei juhlita kouluilla ja yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettäväksi. Kuva: Lea Ansamaa.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tulevana perjantaina olisi perinteisesti kouluilla nostettu valkoisia lakkeja nuorten ylioppilaiden päihin. Nyt ylioppilastodistukset postitetaan kotiin.

”Tämänhetkinen tilanne tuli äkillisesti. Todella harmillista, mutta ylioppilasjuhlat kouluilla joudutaan pääsääntöisesti perumaan”, kertoo lukiojohtaja Pekka Fredriksson.

Vain muutaman ylioppilaan kouluissa voidaan jonkinlainen tilaisuus järjestää turvallisesti.

Tuoreissa koronasuosituksissa yksityistilaisuuksia ei suositella järjestettävän lainkaan.

Vanhat eivät tanssi Ouluhallissa ja penkkarihulinat vietetään toisin helmikuussa

Helmikuu on vanhojentanssien ja penkkareiden aikaa. Vielä on auki, miten tansseille ja rekkakulkueille käy, mutta todennäköisesti kovin erilaisia juhlia vietetään.

”Ouluhalli on peruttu isojen juhlien osalta, mutta jos tilanne sallii, voidaan vanhojentansseja tanssia kouluilla yleisön edessä tai yleisön ihastellessa streamin kautta.”

Päätöksia alkuvuoden juhlista saadaan jouluun puolessaävälin, kun rehtorit kokoontuvat ja päättävät sen hetkisten tietojen ja rajoitusten mukaan etenemisestä.

”Tansseja on harjoiteltu siten, että nuoret tanssivat vain oman parinsa kanssa. Nyt tietenkin tiukemmissa koronasäännöksissä harjoitukset on peruttu kouluilta.”

Penkkareita on juhlittu erilaisilla tempauksilla kouluilla ja kaikkien koulujen yhteisellä kuorma-autokulkueella. Nyt sekin on vaarassa muuttua.

”Täysin perinteistä hulinaa kouluilla ja kuorma-autoletkaa ei voida järjestää nykyisten ohjeistusten mukaan”.

Tästäkin saadaan lisätietoa rehtorikokouksen jälkeen.

Lue myös