Hollihaan liikennepuisto vetää puoleensa tänäkin kesänä

Liikennevälineet ovat olleet jo ahkeralla käytöllä kahden ensimmäisen viikon aikana. Kuvat: Sirpa Tarkkinen

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Lasten liikennepuisto avattiin kävijöille 1.6. koronarajoituksin. Sisäänpääsyä sinne ei tänä kesänä peritä.

Portilta löytyvät puiston työntekijät Jemina Maijanen ja Jani Ahola. He laskevat kävijät ja pitävät huolta, ettei sisään tule kerrallaan enempää kuin 50 ihmistä.

Kesäkuun toisena maanantaina kävijöitä oli puoleen päivään mennessä ollut 168. 

”Viime viikko oli aivan huippu, keskiviikkona oli koko päivän aikana 455 kävijää”, mainitsee Ahola.

Jemina Maijanen ja Jani Ahola pitävät huolta liikennepuiston asiakasmääristä.

Sisäänkäynnille on aseteltu asianmukaiset käsidesit. Ajoaikaa puistossa on puoli tuntia ja jos uudestaan haluaa ajaa, se onnistuu jonottamalla.

 

Nuoriso-ohjaaja Mika Koivuranta desinfiointityössä.

Ja ne kuulutukset Hollihaan puistoon ovat tehneet Jussi Ontero ja Sami Korkiakoski Maikkulan studioilla. Aiemmin ilmoituksia on Hollihaassa hoidettu megafonilla.

Polkupyörät kuuluivat varustukseen alkuaikoina

Kulttuurisen nuorisotyön koordinaattori Tarja Rönkkö on löytänyt kaapistaan raportin, joka kertoo lasten liikennepuiston vaiheista vuoteen 1977 asti. Sen nimi on ytimekkäästi ”Lasten liikennepuisto, Hollihaka”.

Puisto on avattu syksyllä 1965.

Ensin sitä ylläpiti katurakennusosasto ja vuodesta -76 se oli nuorisolautakunnan vastuulla.

Alussa liikennepuiston varustukseen kuului polkupyöriä polkuautojen lisäksi. 70-luvun alussa puiston käyttö lisääntyi, mutta määrärahaa oli toimintaan vähän.

Kun nuorisolautakunta otti liikennepuiston haltuunsa -70-luvun puolessa välissä, alettiin siellä järjestää tapahtumia ja tempauksia.

Nykyään lasten liikennepuisto kuuluu Oulun kaupungilla sivistys- ja kulttuuripalveluille ja siellä nuorisopalveluille.

 

 

Lue myös