KuuKorento on elämäniloisten ihmisten kauppa – yrittäjä Maarit Viiri elää todeksi lapsuuden unelmaa

Maarit Viiri rakastaa värejä ja haluaa luoda kauneutta ympärilleen. KuuKorento on paikka, jossa hän saa olla täysin oma itsensä ja toteuttaa elämäntehtäväänsä. Kuvat: Henna Saarenketo

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Henna Saarenketo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

KuuKorento on lentänyt kevein siivin oululaisten sydämiin jo 12 vuoden ajan, ja kauppaan matkataan varta vasten myös pidempien taipaleiden päästä. Korentomammaksi itseään kutsuvan, yrittäjä Maarit Viirin henkisyyttä huokuvaan liikkeeseen tullaan viihtymään, inspiroitumaan ja tekemään hyvän mielen ostoksia.

Maarit Viiri heräsi noin 13 vuotta sitten kirkkaaseen ajatukseen: minä perustan Ouluun keijukaupan! Siihen aikaan laboratorionhoitajan työtä tehneelle Viirille alkoi idean myötä avautua uusia polkuja, ja vuoden päästä juhlittiin KuuKorento-yrityksen avajaisia.

Muun muassa uushenkisyyden, kirjallisuuden, keijujen, enkeleiden, tarot-korttien ja kivien ympärille muotoutunut liiketoiminta otettiin Oulussa alusta asti vastaan rakkaudella, joka kasvaessaan vaati myös suuremmat toimitilat. Laajentuneen KuuKorennon 12-vuotissyntymäpäiviä juhlittiinkin marraskuun alussa, ja mikäpä olikaan parempi aika kurkistaa menneeseen sekä tutkailla kuljettuja taipaleita.

Moni kysyi, että olenko hullu, kun jätän työpaikkani.

Paluu omalle tielle

Maarit Viiri muistelee olleensa jo lapsuudessaan kiinnostunut keräilemisestä, kivistä ja kauneuden rakentamisesta ympärilleen. Yläasteella hän valitsi atk-, konekirjoitus-, sekä kaupallisten aineiden kursseja. Kaikki merkit viittasivat kaupanalan uravalintaan, mutta Viiristä tuli kuitenkin bioanalytiikan asiantuntija.

”Mietin, että miten tässä näin kävi”, Viiri nauraa.

”Ura ei vastannut yhtään sitä, mistä olin nuorena unelmoinut. Mutta ajattelin, että tätä on nyt tehtävä siihen asti, kun saan opintolainan maksettua”, hän jatkaa.

Viiri kertoo olevansa peruspositiivinen ihminen, jonka on helppo löytää asioista hyvät puolet. Vaikka elämän peruspalikat olivat näennäisesti kohdillaan, hän tunsi tyytymättömyyttä, johon kaipasi apua. Viiri etsi aluksi tietoa populaaripsykologisista teoksista, mutta ei kokenut löytävänsä sieltä vastauksia.

”Eräänä päivänä löysin työpöydältäni henkisten messujen mainoksen. Kukaan ei tiennyt, mistä se oli tullut, mutta se herätti mielenkiintoni ja osallistuin tapahtumaan”, Viiri kertoo.

”Siellä oli luento, joka käsitteli Ihmeiden oppikurssia. Minuun teki vaikutuksen luennoitsijasta välittyvä energia, tyytyväisyys ja rauha. Ajattelin, että haluaisin omaan elämääni jotain samaa.”

Tapahtuman jälkeisenä iltana Viirin vatsassa oli jännittävä tunne, aivan kuin jotain olisi tapahtumassa. Ja niin myös tapahtui.

Nainen seisoo pöydän äärellä. Pöydällä on paljon kauniita tavaroita, muun muassa erilaisia kiviä.

"Rakastin kerätä mummoni kanssa kiviä lapsena ja nyt olen sitten kivikauppias", kertoo Maarit Viiri.

Sanoista tekoihin

Viiri kertoo olleensa kuin moottoritiellä, kun päätös yrittäjäksi lähtemisestä oli tehty. Hän otti selvää asioista, lähti yrittäjäkurssille ja piti kiinni suunnitelmastaan, vaikka lähipiiriä suunnanmuutos hieman hämmästytti.

”Moni kysyi, että olenko hullu, kun jätän työpaikkani. Minulle olisi juuri annettu pysyvä virkakin, mutta en koskaan kokenut kuuluvani sille alalle.”

Yrityssuunnitelmat alkoivat muotoutua Viirin siniseen muistikirjaan. Kuin annettuina mieleen tipahtelivat yrityksen nimi, slogan ja perusajatus.

”Olen aina ollut kirjoittajatyyppiä. Kannustan asiakkaitanikin kirjoittamaan mielessä olevia asioita auki, sillä tavalla moni asia selkiytyy. Kirjoitin ensimmäiselle sivulle ’Elämäniloisten ihmisten kauppa’, ja se lukee liikkeen ikkunassa edelleen”, Viiri hymyilee.

Avajaisia edeltäneenä yönä Viiri oli kauhuissaan.

”Mietin, kiinnostavatko tuotteet ketään ja saapuuko kukaan paikalle.”

”Avajaisissa oli kuitenkin sankoin joukoin iloisia ihmisiä ja kauppa kävi. Tajusin, että monia muitakin kiinnostavat samat asiat kuin minua, ja että kyllä hyvä asia myy itse itsensä.”

Koriste-esine, jossa on suuren simpukankuoren sisällä monia keijukaispatsaita.

KuuKorennossa ei tunneta rajoja tai sääntöjä henkisissä asioissa. Viiri rohkaiseekin ihmisiä ajattelemaan henkisyyttä ilona, jota jokainen voi kokea erilaisten asioiden äärellä.

Henkisyys on iloa

Albertinkatu 6:ssa sijaitseva KuuKorento on jo itsessään elämys. Kauppa on runsaudensarvi, jossa silmä hakeutuu kauniisiin patsaisiin, säihkyviin kristalleihin ja värikkäisiin kiviin. Yksi hylly kutsuu suitsukkeen tuoksulla, kirjahyllyt kuiskivat viisauksia ja ajatus siirtyy arkisista asioista satumaisiin tunnelmiin.

Monet asiakkaat ovat kiitelleetkin erityisesti paikan ilmapiiriä, johon on rentouttavaa saapua.

”Ajattelen, että hyvä energia, joka täällä vallitsee, tehdään yhdessä. Me ja asiakkaat. Tämä kauppa ei ole aivan tavallinen, vaan meillä on oma tapamme tehdä asioita”, Viiri kertoo.

”Kuuntelemme tarkkaan asiakkaiden toiveita tuotteiden hankinnassa ja haluamme vaalia iloista ja rauhallista ilmapiiriä. Siihen vaikuttavat monet tekijät”, hän lisää.

Täällä saa jokainen uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta.

Kun Viiri aloitti liiketoiminnan, ei Oulussa ja pohjoisessa juurikaan myyty uushenkisyyteen liittyviä tuotteita, lukuun ottamatta alan kirjallisuuteen keskittyviä liikkeitä. Uushenkisyydestä on tullut vuosien varrella suositumpaa, mutta joitakin ihmisiä se myös ihmetyttää.

”Joskus ihminen on hämillään siitä, ettei ymmärrä esimerkiksi yksisarvisia tai keijuja. Näen, että henkisyyden ympärillä leijuu turhaa mystifiointia, vaikka henkisyys on pohjimmiltaan iloa.”

”Jos jokin esine tai asia tuottaa sinulle iloa, se on jo itsessään henkistä. Se asia voi olla appelsiini, jonka ostat ruokakaupasta, tai sitten se voi olla hieno kivi tai Buddha-patsas. Ei se ole sen kummempaa”, Viiri kiteyttää.

”KuuKorennossa ei ole sääntöjä tai rajoituksia, emmekä ota täällä henkisyyttä liian vakavasti, vaikka se meille tärkeä asia onkin. Täällä saa jokainen uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta. KuuKorento on kaikkien yhteinen kauppa.”

Nainen seisoo hyllyn edessä. Hyllyssä on erilaisia patsaita ja muita koriste-esineitä.

KuuKorennon työntekijä Vilma Salmi kertoo työn olevan suorastaan rentouttavaa, ja hän nauttii liikkeen positiivisesta ilmapiiristä.

Merkit johdattavat

Vaikka KuuKorento lentää korkealla, on matkan varrelle mahtunut myös ilmakuoppia. Viiri kertoo oppineensa haastavina aikoina paljon itsestään ja yrittäjyydestä.

”Olen kokenut, että jos alan toimia puutteen ajatuksista ja pelosta käsin, teen huonoja valintoja. Jos taas ajattelen, että saan kyllä kaiken mitä tarvitsen, mieleen alkaa putkahdella ideoita, jotka vievät eteenpäin.”

”Jos yrittää ideoida väkisin, siitä ei tule mitään. Idea on aina lahja ja ihme, ilo, joka tulee yllättäen. Luotan merkkeihin, se tekee kulkuni helpommaksi, kun vain seuraan niitä.”

Yksi Viirin mieleen pilkahtaneista ideoista johti hänet verkkokaupan ihmeelliseen maailmaan.

”Aloin vain laittaa muutamia tuotteita verkkokauppaan ja kirjoittelin sinne myös kaikkea hauskaa. Huomasin, että niitähän ostetaan. Pian verkkokauppa alkoi vetää niin hyvin, että meiltä loppui varastotila kesken.”

Seuraava merkki saapui, kun Viiri etsi laajennukseen sopivaa liiketilaa.

”Mitään ei tuntunut löytyvän. Sitten eräänä iltana mielessä alkoi pyöriä ajatus, että nyt pitää selata tarjolla olevia tiloja.”

”Ja kas, nykyisen liikkeen naapurista oli vapautunut tila, juuri niin kuin olin moneen kertaan unelmoinut! Seuraavana päivänä soitin vuokranantajalle ja sain luvan tehdä remontin, jossa tilojen välinen seinä kaadetaan”, Viiri hymyilee.

 

Ajatus on maailmankaikkeuden vahvin voima. Kun ajatusenergia on puhdasta, se välittyy positiivisena.

Värikäs elämäntehtävä

Viiri kokee olevansa juuri siellä, missä hänen kuuluukin olla.

”Minulla on paikka, jossa saan olla oma itseni, pukeutua värikkäästi ja kokea KuuKorennon toiseksi kodikseni. En ole koskaan tehnyt tätä työtä raha-ajatukset edellä, vaan tämä on minulle elämäntehtävä.”

”Minulla on myös luotettavat työntekijät, jotka jakavat saman arvomaailman ja ymmärtävät KuuKorennon hengen. Kannustamme ja tuemme toisiamme. Se on äärimmäisen tärkeää.”

Työn-, vapaa-ajan- ja palautumisen tasapaino on myös löytynyt. Viiri kertoo aloittavansa aamut rauhallisella metsäkävelyllä koirien kanssa, sen sijaan että ryntäisi kiireellä työpaikalle.

”Vuosien varrella liiketoiminta on kasvanut ja muuttunut, mutta niin olen minäkin. Ymmärrän, ettei minun ole tarkoitus tehdä töitä 12 tuntia päivässä, ja nyt kun ikääkin on enemmän, tarvitsen myös lepoa eri tavalla. Armollisuus itseä kohtaan on lisääntynyt.”

”Meillä on tavanomaisesta poikkeavat aukioloajat, yhdestätoista viiteen, mutta asiakkaat ovat tottuneet siihen.  Sunnuntaisin ja maanantaisin olemme kiinni. Silloin pyrin olemaan kokonaan pois työasioiden ääreltä.”

Vaikka mennyttä matkaa on mukava muistella, Viiri pyrkii elämään tätä hetkeä, vilkuilematta liikoja takapeiliin. Hän haluaa tehdä töitä sydän edellä ja katsoa, mihin se johdattaa.

”Ajatus on maailmankaikkeuden vahvin voima. Kun ajatusenergia on puhdasta, se välittyy positiivisena. Haluan aina palvella sydämestä käsin.”

”Lapsuuden unelmani on nyt toteutunut ja siihen olen saanut paljon apuja yläkerrasta. Asiakkaat ovat löytäneet meidät ja heidän ansiostaan saan olla se korentomamma, joksi minut on luotukin.”

 

Lue myös