rakentaminen

Kaupungin­arkkitehti Sanna Pääkkönen: ”Kaupunki on kulkijalleen kuin muistisäiliö”
Elämysareena siirtyy kehitys­vaiheeseen – rakentamisesta päätetään kahden vuoden päästä
Hinttaan rakennettava uusi vesilaitosyksikkö turvaa jatkossa oululaisten vedensaannin
Uusikatu 20:n asemakaavan muutoksesta järjestetään yleisötilaisuus
Pikisaareen suunnitellaan uusia vuokra-asuntoja – yleisötilaisuus kaavaluonnoksesta joulukuun alussa
Nokia valittiin Rakentajapäivillä 2025 Pohjois-Suomen parhaaksi rakennusteoksi
Oulun uusi vankila valmistui – ainut­laatuinen yhteis­hanke poliisin, KRP:n ja tuomio­istuimien kanssa
Pohjantiellä otetaan käyttöön kiertotie Ritaharjun kohdalla kesään 2026 asti
Tältä näyttää keskusta­kirjasto Saaren sisällä – betoni­rakentamisen taidon­näyte voi nousta nyt uuteen arvoon
Oulun keskustavisio tähtää pitkänlinjan kaupunkikehitykseen vuosiksi 2026–2040 – yleisölle luonnoksen esittely lokakuun lopussa
Oamk kumppaneineen kehittää ratkaisuja rakennusalan kiertotalouteen – uusi rakentamislaki vaatii tarkempaa purkumateriaalin selvittämistä
Torinrannan remontti on pian valmis – valtavista tukeista syntyi hirsi­laituri, jollaista ei ole muualla Suomessa