Siirry suoraan sisältöön

Tunnetko Oulun kaupungin kulttuurikumppanit, osa 5: Oulu All Star Big Band

14.1.2023

Oulun kaupunki on solminut kulttuurikumppanuussopimuksia itsenäisten kulttuuritoimijoiden kanssa jo vuodesta 2006 lähtien, ja se on ainutlaatuinen toimintamalli koko maailmassa. Kulttuurikumppanit saavat toimintaansa avustusta ja tuottavat sisältöjä sekä tapahtumia oululaisten käyttöön. Viimeisessä osassa kysymyksiin kumppanuustoiminnasta vastaa muusikko Esa Virkkula.

Mikä on keskeisintä toimintaanne ajatellen kulttuurikumppanuutta?

"Oulu All Star Big Band järjestää konsertteja eri solistien kanssa Oulun ja ympäristön alueella. Olemme toimineen vuodesta 2005 ja sen jälkeen tuottaneet 110 omaa big band konserttiproduktiota eri ohjelmistoilla.
Lisäksi teemme monipuolista yhteistyötä alueen muiden kulttuuritoimijoiden sekä oppilaitosten, muun muassa Oulun ammattikorkeakoulun ja Madetojan musiikkilukion kanssa."

Mitä kulttuurikumppanuus Oulun kaupungin kanssa merkitsee teille?

"Se tukee osaltaan ammattimaista big band konserttien tuottamista. Kolmivuotinen sopimus antaa pohjaa pitkäjänteisemmälle toiminnansuunnittelulle."

Mitä olette tehneet ja mitä teillä on suunnitelmissa kumppanuuskaudelle 2022–2024?

"Olemme järjestäneet vuoden 2022 aikana 15 taiteellisesti monipuolista big band konserttia. Jatkamme samalla idealla eli tuomalla esiin big band orkesterin monipuolisuutta kaikenlaisen rytmimusiikin saralla."

Oulu All Star Big Band teki vuonna 2022 Risto Räppääjä -konsertin yhdessä Teuvo Pakkalan musiikkiluokkien kanssa. Kuva: OASBB

Miten kehittäisitte kulttuurikumppanuustoimintaa?

"On paikallaan pohtia, laajennetaanko kumppanuuksien määrää vai vahvistetaanko nykyisten toimijoiden toimintaedellytyksiä. Tuotantokustannukset ovat nousseet viimeisten seitsemän vuoden aikana liki 20 prosenttia."

Mitä kulttuurikumppanuus teidän osaltanne antaa oululaisille ja Oulun kaupungille?

"Tuomme Pohjois-Suomen ainoana ammattimaisena jazzorkesterina panoksemme alueen kulttuurielämään. Tärkeimpänä tavoitteenamme on tarjota yleisölle mielenkiintoisia musiikkielämyksiä. Venytämme big band musiikin rajoja, ja haastamme edelleen myös omaa käsitystämme big band musiikista. 17 toimintavuoden jälkeen vaikuttaisi siltä, että olemme saavuttaneet yleisön luottamuksen."

Oulun kaupungin kulttuurikumppaneina on kaikkiaan 18 toimijaa eri taiteen aloilta. Yhteistyön avulla tekijät voivat suunnitella ja kehittää toimintaansa pitkällä aikavälillä. Kumppanuuden myötä kunnallinen kulttuuritoiminta laajenee ja alan ammattilaisten asiantuntijaverkosto kasvaa.

Lisätietoa löydät tästä linkistä

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Oulu All Star Big Band järjestää konsertteja eri solistien kanssa Oulussa ja ympäristöalueilla. Kuva: Oulu All Star Big Band pressikuva

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta