Rockyhtye ja sinfoniaorkesteri sulautuvat yhteen – Miljoonasateen ja Oulun sinfonian yhteiskonsertti Club Teatrialla

MIljoonasateen hitit Marraskuu, 506 ikkunaa ja Olkinainen kuuluvat kansalliseen laulukartastoon niin vahvasti, että luonnehdinta yhtyeestä Suomirockin kruununjalokivenä lienee oikea. Kuva: Jaakko Manninen.

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Miljoonasateen jäsenet soittavat akustisia soittimia ja löytävät paikkansa orkesterin riveistä, mikä on varsin poikkeuksellinen tapa toteuttaa rock- ja sinfoniaorkestereiden yhteiskonsertteja.

”Yhteistyö on ollut todella hedelmällistä”, kertoo konsertin kapellimestari Jukka Myllys. ”Olemme ideoineet ja oppineet paljon puolin ja toisin, kokeilleet ja muokanneet kokonaisuutta. Lopputuloksena kappaleista on löytynyt yhä uusia sävyjä”, jatkaa Myllys.

Tuleva konsertti tarjoaa yleisölle mahdollisuuden kokea Miljoonasateen musiikillisen kehityksen kaari. Suomi-rockin kruununjalokiveksi tituleeratun Miljoonasateen ura on pitkä, musiikillinen ilmaisu on muokkautunut vuosien varrella ja yhtye on jatkuvasti valmis luomaan uutta ja kehittymään.

”Vanhat hitithän ovat omaa nuoruuttani, ne ovat selkäytimessä valmiiksi. Mukana olevista uusista biiseistä oma suosikkini on Tänään rakastan, joka on muutaman kerran nostanut oikein niskakarvat pystyyn. Sen draaman kaaressa osuvat hienosti yhteen tunnelma, sävellys, sanat ja sovitus”, Myllys pohtii. 

Tänään rakastan -kappaleen sovituksen on tehnyt Sampo Kasurinen, ja konsertissa kuullaan myös muiden tuttujen suomalaisten rytmimusiikin sovittajien näkemyksiä Miljoonasateen hiteistä. Sovituksista yli puolet onkin tehty tätä konserttikiertuetta varten, vaikka mukana on myös sovituksia 90-luvulta, jolloin Miljoonasade teki ensimmäisen kerran sinfoniaorkesteriyhteistyötä.

Nyt kuultava konsertti on osa Miljoonasateen kiertuetta suomalaisten sinfoniaorkestereiden kanssa – kiertuetta, joka alkoi jo keväällä 2020, mutta sitten väliin tuli muuan pandemia. Oulun konserttia on jouduttu siirtämään kaksi kertaa, kunnes aika vihdoin on otollinen.

”Ohjelma on pysynyt lämpimänä, sillä tässä välissä olemme soittaneet ohjelmistoa mm. striiminä Joensuun kaupunginorkesterin kanssa, ja elokuussa stadionkonsertin muodossa Jyväskylä Sinfonian kanssa”, Myllys listaa.

Kuinka sitten Jukka Myllyksen ja Miljoonasateen tiet kohtasivat niin, että he nyt kiertävät yhdessä suomalaisten sinfoniaorkestereiden vieraina? ”Tätä pitää ehkä kysyä vähän muiltakin”, Myllys naurahtaa. ”Heikki Salon kanssa teimme yhteistyötä ensimmäisen kerran YLE:n ja Oulu Sinfonian toteuttaman Entisten nuorten sävellahja LIVEn merkeissä 2019.

Olen myös johtanut usein Jyväskylä Sinfoniaa Miljoonasateen kotikaupungissa Jyväskylässä, jossa tämä konsertti sai ensi-iltansa. Ehkä olin molemmille tuttu ja mieleinen vaihtoehto”, pohtii Myllys.

Miljoonasade & Oulu Sinfonia

pe 1.10.2021 klo 20 (ovet klo 19), Club Teatria Oulu
Miljoonasade
Oulu Sinfonia
Jukka Myllys, kapellimestari
Lue lisätiedot ja osta liput