Pohjois-Suomen keskeiset toimijat vaativat seuraavaan hallitusohjelmaan Pohjoista ohjelmaa

Pohjois-Suomen vahvuuksia halutaan saada entistä vahvemmin esille tulevassa hallitusohjelmassa. Kuva: Harri Tarvainen

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Esityksen Pohjoisesta ohjelmasta on allekirjoittanut 25 eri avaintoimijaa Pohjois-Suomesta, Keski-Pohjanmaalta Lappiin saakka, maakuntaliitoista yrittäjäjärjestöihin.

Vetoomuksessa huomautetaan, että pohjoisen mahdollisuuksien hyödyntäminen on koko Suomen etu. Siksi pohjoisen avaintoimijat esittävät, että osana tulevaa hallitusohjelmaa toteutetaan erillinen, valtioneuvostotasoinen ohjelma nimellä ”Pohjoinen ohjelma – kasvua, turvallisuutta ja yhteistyötä”.

Ohjelmalla luotaisiin raamit yhteistyölle Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan välillä sekä rahoitettaisiin investointeja, joilla pohjoinen tuottaa kasvua ja turvallisuutta Suomeen, Eurooppaan ja maailmaan.

”Geopoliittinen asetelma on muuttunut ja pohjoisen painoarvo on kasvanut merkittävästi.”

”Katseet ovat kääntyneet pohjoiseen. Venäjän hyökkäyssodan ja sitä seuraavan Nato-jäsenyyden, energiakriisin ja huoltovarmuuden korostumisen myötä geopoliittinen asetelma on muuttunut ja pohjoisen painoarvo on kasvanut merkittävästi”, sanoo Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtaja Pauli Harju Pohjoisen ohjelman tiedotteessa.

”Globaalisti merkittävä kasvuvyöhyke”

Ohjelman pääteemat liittyvät osaamisen vahvistamiseen, innovatiivisiin energiaratkaisuihin, väylähankkeisiin ja uuteen geopoliittiseen asemaan. Lisäksi ohjelmaan tulee kirjata tavoitteet ja keinot pysyvien kansainvälisten yhteistyörakenteiden muodostamiseksi erityisesti maanpuolustusta, turvallisuutta ja huoltovarmuutta koskien ja itäisen raja-alueen elinvoiman merkityksen huomioiden.

”Naapurimaiden tavoin myös Pohjois-Suomessa on vireillä suuret, liki 50 miljardin investoinnit.”

Mallia voidaan ottaa Ruotsista ja Norjasta, jotka tekevät tulevina vuosina mittavia investointeja nimenomaan pohjoiseen.

”Naapurimaiden tavoin myös Pohjois-Suomessa on vireillä suuret, liki 50 miljardin investoinnit. Me voimme omalla osaamisellamme, vihreällä energiallamme ja luonnonvaroillamme kasvattaa investointien vaikuttavuutta ja muodostaa globaalisti merkittävän kasvuvyöhykkeen pohjoiseen”, arvioi Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Liisa Ansala.

Pohjoinen ohjelma on myös keskustelun pohjana tiistain Arvoseminaarissa Oulun teatterin Pikisalissa, jonne saapuu kuuden eri puolueen puheenjohtajat.

Lisätietoja Pohjoisesta ohjelmasta: https://oulu.com/oulu/pohjoinen-ohjelma/