Siirry suoraan sisältöön

Luistelukausi avattiin Oulussa – luistelukouluihin otetaan ilmoittautumisia vastaan

21.10.2020

Raksilan tekojääkenttä saatiin jälleen avattua oululaisten käyttöön syyslomaviikolle. Yleisöluisteluvuorot jatkuvat tekojäällä syysloman jälkeen keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Luistelukausi saatiin Oulussa jälleen käyntiin, kun Raksilan tekojääkenttä saatiin suunnitellusti jäädytettyä syyslomalaisten käyttöön. Syyslomalla tekojääkenttä on vapaassa yleisöluistelukäytössä joka arkipäivä kello 9–15.

Oulun kaupungin liikuntalaitospäällikkö Matti Rautio muistelee, että tekojääkentällä eli oululaisittain tekarilla olisi yleisöluisteluita luisteltu joka syksy vuodesta 1998 alkaen.

”En muista, ettei tekaria olisi saatu jonain syyslomana suunnitellusti käyttöön”, kertoo Rautio. Tekojääkentän jäädyttämisen onnistuminen riippuu vallitsevista sääolosuhteista eli käytännössä siitä, onko ilman lämpötila riittävän alhainen.

Raksilan tekojääkenttä valmistui loppuvuonna 1997. Tekojääkentän ja Raksilan pesäpallostadionin rakentaminen liittyivät keskustassa sijainneen keskuskentän poistumiseen. Keskuskenttä kaavoitettiin asunnoille ja paikalla sijaitseekin nykyään Meritullin kaupunginosa.

”Keskuskentällä harrastettiin muun muassa pesäpalloa ja jääpalloa, ja niille lajeille piti löytää korvaava tila”, valottaa Rautio ensimmäisen tekojään tuloa Ouluun.

Oulun toisen tekojään odotetaan valmistuvan marraskuun aikana Pateniemeen.

Maksuttomat luistelukoulut alkavat

Syyslomaviikon jälkeen tekojään yleisöluisteluvuorot tekojäällä jatkuvat keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 18–21. Tekojään yleisöluisteluvuoroja pidetään niin kauan, kunnes kaupunginosakenttien luistelukentät saadaan jäädytettyä. Lokakuun loppuun yleisöluisteluita on myös Oulunsalon ja Linnanmaan jäähalleilla kahdesti viikossa.

Syyslomaviikon jälkeisenä keskiviikkona tekojäällä alkavat liikuntapalveluiden järjestämät maksuttomat luistelukoulut 3–12-vuotiaille. Luistelukouluun kokoonnutaan kerran viikossa opettelemaan perusluistelutaitoja ilman mailaa. Ilmoittautuminen luistelukouluihin on parhaillaan menossa sähköisen ilmoittautumisjärjestelmän kautta.

Luistelukouluissa ryhmiä on kolmelle eri taitotasolle. Ryhmiä on sekä aikuisen tukea tarvitseville että luistimilla itsenäisesti käveleville. Yksi ryhmä on myös lapsille, jotka osaavat jo luistella eteenpäin.

Niin yleisöluisteluissa kuin luistelukouluissakin kaikilla tulee olla kypärät päässä yhteisen turvallisuuden vuoksi.

Luistelijoita.
Monet oululaiset, etenkin lapsiperheet, ovat löytäneet tekojääkentän yleisöluisteluista itselleen mieluista syyslomapuuhaa.
Liikuntalaitospäällikkö Matti Rautio kertoo, että Raksilan tekojääkenttä otettiin käyttöön vuoden 1997 lopulla. Kuvaaja: Hanna Sankala-Sivula

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta