Maastopyöräily kasvattaa suosiotaan myös Oulussa, ja nyt lajiin tarjotaan maksutonta opastusta

Kaakkurin liikuntamaasta on nopeasti tullut suosittu harrastuspaikka maastopyöräilijöiden keskuudessa. Kuvaaja: Sami Heikkinen

Julkaistu: Kirjoittaja: Hanna Sankala-Sivula

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Liikuntapalvelut järjestää ensimmäistä kertaa maksutonta maastopyöräilyopastusta kuntalaisille. Maastopyöräilyn saloihin pääsee tutustumaan syyslomaviikolla niin Haukiputaalla kuin Kaakkurin liikuntamaalla.

Liikunnanohjaaja Juhani Tolonen kertoo kuntalaisilta tulleen palautetta, että myös liikuntapalvelut voisi järjestää opastusta nousevan lajin pariin.

”Maastopyöräily on kasvattanut suosiotaan valtavasti”, kertoo itsekin lajia harrastava Tolonen.

Liikuntapalveluissa halutaan tarjota mahdollisuutta luontoliikuntaan paitsi koronatilanteen vuoksi myös liikuntalajien kirjon näkökulmasta. Jos tämän syksyisestä kokeilusta kokemukset ovat myönteiset, liikuntapalveluissa kaavaillaan maastopyöräilyopastusta myös ensi keväälle.

”Parasta maastopyöräilyssä on luonnossa liikkuminen. Kyseessä on myös tehokas ja kokonaisvaltainen liikuntalaji, joka kehittää esimerkiksi vartalonhallintaa, koordinaatiota ja maastonlukutaitoa”, luettelee Tolonen lajin hyviä puolia

Kaakkurista tuntumaa vaikka tavallisella pyörällä

Kaakkurin liikuntamaalla syyslomaviikon torstaina kello 14.30 järjestettävässä opastuksessa neuvotaan maastopyöräilyn tekniikkaa, pyörän hallintaa sekä erilaisia asentoja helpolla uralla. Mukaan voivat tulla kaikenikäiset itsenäisesti pyöräilevät. Ryhmäläisten taitotason ja innostuksen mukaan paikalla voidaan kokeilla myös alamäkireittejä.

”Myös tavallisella pyörällä pärjää tämän ensimmäisen kerran”, kertoo Tolonen Kaakkurissa järjestettävästä opastuksesta.

Oulussa maastopyöräilyn olosuhteet ovat Tolosen mukaan Suomen tasolla parhaasta päästä. Varsinaisia merkittyjä reittejä on kuitenkin toistaiseksi vähän, lähinnä vain Kaakkurin liikuntamaassa. Kaupunki on kuitenkin tänä vuonna aloittanut suunnittelun maastoliikuntareitistölle, joka kattaisi polkuja 150 kilometrin verran Oulun alueelta.

Omat pyörät ja kypärät mukaan

Jos oma maastopyörä on jo hankittuna, mutta kaipaa apua esimerkiksi uusien reittien löytämiseen, voi suunnata syyslomaviikolla Haukiputaan Jatuliin. Jatulista lähtevillä maastopyöräretkillä saa 1,5 tunnin opastuksen paikallisiin maastoihin. Maanantaina kello 12 retki suuntautuu Takkurannan suuntaan ja tiistaina kello 12 Isoniemen suuntaan. Retket soveltuvat myös aloittelijoille, sillä ryhmien vauhti sovitetaan pyöräilijöiden tason mukaiseksi.

Kaikkiin ryhmiin toivotaan ilmoittautumista ohjaajalle, vaikkapa tekstiviestillä. Tarkemmat yhteystiedot löytyvät esimerkiksi liikuntapalveluiden nettisivuilta www.ouka.fi/liikunta tai Liikkuvan Oulun Facebook– ja Instagram-tileiltä.

Jokaisella osallistujalla tulee olla mukana oma pyörä ja pyöräilykypärä. Myös juomapullon mukaan ottamista suositellaan. Kovalla sateella ohjauksia ei järjestetä.

Maastopyöräilijöitä metsässä.
Maastopyöräily mahdollistaa luonnossa liikkumisen ja tehokkaan treenin niin yksin kuin ryhmässäkin.

Lue myös