Siirry suoraan sisältöön

Kaupunginjohtajan viran hakuaikaa jatketaan kahdella viikolla

17.10.2022

Kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan jatkaa kaupunginjohtajan viran hakuaikaa 1.11. saakka. Esillä oli myös esitys päättää nykyinen haku ja aloittaa hakuprosessi uudelleen.

Kaupunginjohtajan virkaan saatiin hakuaikana 15.9.–5.10 kaksitoista hakemusta ja määräajan jälkeen kaksi suostumusta. Hakijoista kymmenen täytti kelpoisuusvaatimuksen korkeakoulututkinnosta, ja työkokemuksen kautta saavutettua talous- ja henkilöstöjohtamisen kokemusta sekä julkishallinnon kokemusta on vain kahdella hakijalla.

Tehtävään soveltuvien hakijoiden vähäisen määrän vuoksi kaupunginhallitus päätti jatkaa kaupunginjohtajan viran hakuaikaa kahdella viikolla 18.10.2022 – 1.11.2022. Jo saapuneet hakemukset otetaan huomioon.

Asiasta äänestettiin kaupunginhallituksessa. Jarmo Husso (kok) esitti Jukka Huotarin (ps) kannattamana, että kaupunginhallitus olisi päättänyt meneillään olevan kaupunginjohtajan haun ja aloittanut uuden hakuprosessin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mirja Vehkaperän (kesk) esitys hakuajan jatkamisesta voitti äänin 8–5.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Kaupunginjohtajaksi voi nyt hakea marraskuun alkuun saakka. Kuva: Martu Väisänen

Lue myös