Matkailuneuvonta antaa kesävinkkejä matkailijoille ja paikallisille

Tämän hetken hittiaktiviteetti on luonnossa liikkuminen. Oulu on pullollaan mukavia retkikohteita. Kuva: VisitOulu

Uutiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Maaliskuussa matkailuneuvonnan henkilökunta siirtyi Toriportin palvelupisteeltä kotitoimistoille neuvomaan asiakkaita puhelimitse, sähköpostitse ja chatin kautta.

Korona pysäytti matkailun, ja asiakkaita oli aiempaa vähemmän.

”Viimeisten viikkojen aikana kyselyjen määrä on taas kasvanut. On ollut työ- ja vapaa-ajan matkailijoita, jotka kyselevät esimerkiksi bussiaikatauluja, nuotio- ja piknikpaikkoja, majoitusta, aktiviteetteja ja karttoja”, kertoo matkailuneuvoja Tarja Ikola.

Matkailupalvelupäällikkö Anna Meriruoho tuumaa, että kevät oli opettavainen, kun digitaalista asiakaspalvelua otettiin haltuun.

Maanantaina 15. kesäkuuta matkailuneuvonta palaa fyysiseen toimipisteeseensä palvelemaan asiakkaita – uudenlaisten varotoimien kera.

”Asiakaspalvelutiskille on tulossa pleksilasi. Henkilökunnalle ja asiakkaille tarjotaan kertakäyttöisiä vinyylihansikkaita, koska koskettelemme samoja esittelymateriaaleja. Lisäksi tarjolla on käsidesiä, ja siivousta tehostetaan”, Meriruoho selventää.

Oululaiset, tervetuloa!

Tarja Ikola ja Anna Meriruoho ovat luottavaisia, että ihmiset kyllä lähtevät liikkeelle ja haluavat matkailla. Pohjois-Pohjanmaalla koronatilanne on rauhallinen.

”Nyt on oltu niin sidottuina koteihin, että monella on suorastaan patoumaa päästä ulos. Ihmiset katselevat kotipaikkaansa uusin silmin ja tutustuvat kotiseutuun. Tämä on nyt kasvava trendi. Muutos kuluttajien käyttäytymisessä näkyy”, toteaa Meriruoho.

”Varmasti on uusia asiakkaita liikkeellä. Ne, jotka tavallisesti lähtevät kesällä ulkomaille, tutustuvatkin nyt Ouluun ja lähiseutuun. Ei tarvitse olla matkailija hakeakseen vinkkejä matkailuneuvonnasta. Toivotamme paikallisetkin tervetulleiksi”, rohkaisee Ikola.

Hotellit, museot ja kesäkahvilat avaavat oviaan pikkuhiljaa lähiviikkoina. Omatoimisesti, aukioloajoista riippumatta, Oulussa voi tehdä vaikka mitä. Uimarannat, puistot, luontopolut, pyöräily- ja kävelyreitit sekä frisbeegolf-radat kutsuvat seikkailemaan.

”Kävelykierroksia voi tehdä vaikka ilmaisen Nomadi-sovelluksen opastamana tai tutustua Hupisaariin Hupisaaret -mobiilipelin avulla”, Ikola vinkkaa.

Oulun matkailuneuvonta Torikatu 18:ssa avoinna 15.6. alkaen.

Sitä ennen palvelua saa chatissa osoitteessa https://visitoulu.fi/info/, puhelimitse numerosta +358 8 558 41330 ja sähköpostitse osoitteesta touristinfo@ouka.fi.

Artikkeli on osa Meidän Oulu -juttusarjaa. 

Meidän Oulu -tarinat kertovat oululaisten yrittäjien, palvelutuottajien ja tapahtumajärjestäjien kekseliäisyydestä ja sinnikkyydestä nopeasti muuttuneissa olosuhteissa. Meidän Oulu kannustaa oululaisia pitämään paikallisten puolta.

Lue myös