Kirkkojen kellot soivat Ukrainalle hyökkäyksen vuosipäivänä
Kirkonkellojen soitto käynnistyy kello 12, perjantaina 24. helmikuuta Oulun kaikkien evankelis-luterilaisten kirkkojen torneissa. Kuva: arkisto/Oona Häikiö
Oulussa soitetaan kaikkien kirkkojen ja lähes kaikkien kappeleiden kelloja. Tuomiorovasti Satu Saarinen toteaa sen olevan kannanotto rauhan puolesta.
”Toivon, ettei kelloja tarvitsisi soittaa, että sota olisi jo ohi. Se on kuitenkin käynnissä ja kellojen soitto hiljentää meidän mielemme keskellä päivää rukoukseen rauhan puolesta. Samalla kellot soivat niiden muistolle, jotka ovat sodassa menettäneet henkensä.”
”Suru on yhteinen. Samoin rukous siitä, että rauha voittaisi”, hän lisää.
Tuomiokirkkoon ja Oulunsalon kirkkoon on mahdollista tulla sisälle hiljentymään ja sytyttämään kynttilä kello 12–13. Halutessaan voi keskustella paikalla olevan työntekijän kanssa.
Apua ukrainalaisille lahjoituksin
Aloite kirkonkellojen soittamiseen sodan syttymisen muistopäivänä on tullut evankelis-luterilaisen kirkon piispoilta. He toteavat sodan synnyttämän kärsimyksen ja uhrattujen ihmishenkien määrä olevan kestämätön.
”Ukrainalaiset tarvitsevat kaiken saatavilla olevan avun ja tuen. Sodan vaikutukset ulottuvat laajalle ja synnyttävät huolta myös täällä Suomessa. Tarvitsemme yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä huolenpitoa.”
Piispat kannustavat muistamaan Ukrainaa rukouksissa, lahjoittamaan alueella toimiville avustusjärjestöille ja osoittamaan tukea Suomessa oleville ukrainalaisille. He myös toivovat, että seurakunnissa rukoillaan Ukrainan ja ukrainalaisten puolesta jumalanpalveluksissa sekä ukrainalaisten tueksi järjestettävissä rukoushetkissä.