Jarmo Stoor: Siksi kirjoitan
Jarmo Stoor on Oulussa ja Helsingissä asuva kirjailija ja kulttuurin monitoimimies. Kuva: Juno Lehtinen
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Tuore Prässi-romaani kädessä mietin mikä minut sai taas kirjottamaan kirjan, laittamaan riveille minuuteni ja mielenrauhani. Senkin kaksi ja puoli vuotta olisin voinut tehdä jotain keveämpää, kirjoittaa vaikka blogia tai hakata halkoja liiterit täyteen, läjätä halot symmetrisiksi pinoiksi ja järjestää pinot riveiksi sanojen sijaan. Sanat ovat kirjailijan työväline, mutta aina en ole niitä hallinnut.
Kouluun mennessäni minulla oli paha puhevika, d-, r-, t- ja s-kirjaimet lausuin väärin. S suhisi, r lällätti, d sekoittui t:ksi ja t oli pelkkä napsahdus. Lisäksi sekoitin n:n ja m:n keskenään. Opettaja sanoi, ettei ymmärtänyt kun lausuin nimeni. Minulla meni kauan, ennen kuin opin tulemaan ihmisten kanssa toimeen. Koulussa toimitin asiani nyrkein, onneksi myöhemmin opin tuntemaan kynän voiman. Sillä saa heikoillekin oikeutta.
Luettuani kahdeksannella Poen Amontillado tynnyri -novellin valvoin yökaudet kirjoittaen kauhunovelleja. Vuotta myöhemmin sijoituin jaetulle ykköstilalle Riekko-lehden nuorten novellikilpailussa.
”Älä vain kuvittele alkavasti kirjailijaksi, ettei pietä hulluna, niinku Ismoa”, sanoi äiti kun esittelin voittodiplomia. Ismo oli kausijuoppo serkkupoika, jonka kirjoittama tarina oli julkaistu joulun alla Lapin Kansassa. Sanoistaan huolimatta äiti tilasi minulle lahjaksi Dumas nuoremman kirjasarjan. Silloin ajattelin, että äiti piti minua lahjakkaana kirjoittajana.
Kipukyyneleitä niellen tein päätöksen: Olen joskus oikea kirjailija.
Kylänkokoisen kohun aiheutin kirjoittamalla yläasteen luokkalehteen laulun Viikonloppulapsi. Se oli vastaveto Reijo Kallion Viikonloppuisä– ja Hannen Viikonloppuisälle -kappaleille. Kerroin isästä, joka ei pysynyt yhteisessä pesässä ja äidistä, jonka luona vieraili kymmenen miestä kesässä. Laulun sanoissa ei ollut totuuspohjaa, silti jotkut väittivät laulun sanoja todeksi. Kylän postilla asiasta kiistelyä oli kiusallista kuunnella, mutta samalla huomio kohotti itsetuntoa. Nehän puhuu minun kirjotuksestani, ajattelin ylpeänä.
Sama ylpeys toimivasta lauseesta paperilla ajaa minua vieläkin eteenpäin. Tosin kokemuksen opettamana pyrin nyt pysymään totuudessa fiktiossakin. Minusta kirjallisuuden tehtävä on viihdyttää, lohduttaa ja antaa vertaistukea, ja tässä järjestyksessä. Kaikista parhaiten tämä onnistuu kirjoittamalla omista kokemuksista, ne kun tuntee muita paremmin.
Kesken Prässi-romaanin maailman pisintä kilpakädenvääntöottelua, mieleen välähti muisto tärkeästä hetkestä. Seisoin silloin kuraisen heinäpellon pientareella punatukkaisena punkkarina. Nahkapusakan päällä komeili farkkuliivi johon olin kultatussilla kirjoittanut: Rakastan rauhaa ja naapurintyttöä. Elettiin vuotta 1984, ja oli menossa taas joku lama, eikä Enontekiöllä ollut työtä kahdeksantoistavuotiaalle lukion keskeyttäneelle nuorelle. Jouduin elämäni ensimmäisen ja ainoan kerran määrätyksi töihin.
Tämä kunnan kevyeksi mainostettu palkaton työllistämistyö osoittautui ympärikellon raskaaksi raadannaksi. Edellistalven olin maannut vintillä särkynyttä selkääni potien, ja noussut punkan pohjalta tekemällä päivittäin tuhansia vatsaliikeitä. Tuulisen pellon laidalla kevään kohmeista maata pitkin vihmova viima kramppasi juuri parantumaan alkaneen selän.
Kipukyyneleitä niellen tein päätöksen: Olen joskus oikea kirjailija.
Jarmo Stoor
– Oulussa ja Helsingissä asuva kirjailija ja kulttuurin monitoimimies
– laaja tuotanto sisältää yhdeksän romaanin lisäksi novelleja, näytelmän ja sarjakuvakäsikirjoituksen sekä musiikkia Latistajat-yhtyeessä, jonka tekstit perustuvat Stoorin kirjoihin
– Stoorin kieli on huumorin sävyttämää, lämminhenkistä ja oivaltavaa
-Stoorin uusimmassa romaanissa Prässi kohtaavat hänen kaksi intohimoaan, kirjoittaminen ja urheilu. Rugbyssä hän on voittanut SM-pronssia
– kilpakädenväännössä Stoor on kaksikymmenkertainen SM-mitalisti ja kaksinkertainen PM-, EM- ja MM-mitalisti
–
