Pohjois-Pohjanmaalla 5 100 työtöntä työnhakijaa vähemmän kuin vuosi sitten

Maakunnassamme oli viime joulukuussa tarjolla kaikkiaan 13 000 avointa työpaikkaa. Kuva: Mostphotos

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Marraskuusta työttömien työnhakijoiden määrä kuitenkin nousi 2 100:lla. Kyse on normaalista työttömyyden kausikiertoon liittyvästä lisäyksestä – koronarajoitteet eivät näy merkittävästi joulukuun lopun luvuissa.

Työttömyyden odotetaan laskevan alkuvuoden 2022 aikana, jos elinkeinotoiminta jatkuu aktiivisena ilman rajoitteita tai sulkuja. Lomautettuna oli joulukuun lopussa 2 100 henkilöä, mikä on noin 900 enemmän kuin marraskuussa. Varsinkin rakennusaloilla lomautetaan säännöllisesti talvikuukausina. Vuoden takaiseen verrattuna lomautettuja oli 2 600 vähemmän.

Oulun työttömyysaste 12,2

Avoimia työpaikkoja on edelleen hyvin tarjolla. Joulukuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella ilmoitettiin avoimeksi 7 600 uutta työpaikkaa, mikä on lähes kaksinkertainen määrä vuoden takaiseen verrattuna. Uusia työpaikkoja oli eniten myynti- ja palvelualalla sekä hoitoalalla. Joulukuun aikana maakunnassa oli tarjolla kaikkiaan 13 000 avointa työpaikkaa.

Joulukuun lopussa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Pohjois-Pohjanmaalla 10,9 prosenttia. Koko maassa työttömyysaste oli 10,5 prosenttia. Suhteellinen työttömyys vaihtelee suuresti maakunnan sisällä. Alhaisin työttömyysaste oli Limingassa, 6,3, ja korkein Vaalassa, 14,4. Oulussa työttömyysaste oli 12,2 prosenttia.

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli joulukuun lopussa 3 000 , mikä on 1 000 vähemmän vuoden takaiseen verrattuna. Yli 50-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä (6 900) oli 1 200 pienempi kuin vuosi sitten.

Apuna palvelumuotoja

Keväästä 2020 asti jatkunut pitkäaikaistyöttömyyden nousu pysähtyi viime syksynä, jolloin pitkäaikaistyöttömien määrä väheni 600:lla elo-marraskuun aikana. Joulukuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli maakunnassa 7 400, mikä on 100 enemmän kuin marraskuussa ja 700 enemmän kuin vuosi sitten. Yli 2 vuotta työttömänä olleiden määrä on yhä nousussa – joulukuun lopussa heitä oli 3 450.

Työllistymistä edistetään eri palvelumuodoin. Joulukuun lopussa TE-hallinnon eri palveluissa oli yhteensä 7 100 osallistujaa. Eniten osallistujia oli koulutuksessa: omaehtoisesti työttömyysetuudella opiskeli 1 700 henkilöä ja työvoimakoulutuksessa oli 1 400 opiskelijaa. Työllistettynä yksityiselle ja julkiselle sektorille oli yhteensä noin 2 000 henkilöä ja kuntouttavassa työtoiminnassa osallistujia oli 1 400.

Lisäksi työ- ja koulutuskokeiluissa, vuorotteluvapaasijaisena sekä työnhaku- ja uravalmennuksessa oli yhteensä 600 osallistujaa.

Lue myös