Oulun BusinessAsema täyttää kaksi vuotta

BusinessAsema sijaitsee Hallituskatu 36 B:ssä, josta saman katon alta löytyy paljon toimintaa. Kuva: Mun Oulu

Talous

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Työnhakijoiden, työnantajien, yritysten ja yrittäjiksi aikovien kohtaamispaikkana helmikuussa 2020 avattu asema on kasvanut keskeiseksi matalan kynnyksen palvelupaikaksi kaikille kaupunkilaisille.

”Esimerkiksi Kelan virkailijalta saa täältä kaikki Kelan tarjoamat palvelut. Samalla käynnillä voi hoitaa vaikkapa työnhakuun ja asumistukeen liittyviä kysymyksiä. Tai jos oma taloustilanne tai raha-asioiden hoitaminen mietityttävät, meiltä saa talousneuvolan palveluita, halutessaan myös nimettömästi. Nämä palvelut ovat saatavilla tiettyinä päivinä ja aina ilman ajanvarausta”, taustoittaa tiimiesimies Niina Keränen BusinessOulun työllisyyspalveluista.

BusinessAsema on myös mutkaton paikka poiketa, tulla kahville tai lounaalle, osallistua tapahtumiin ja käyttää viihtyisiä työskentelytiloja.

Palveluja myös videoyhteydellä

Osa BusinessAseman palveluista on tarjolla myös etänä. Etäneuvontaan varataan aika nettisivujen varauskalenterista.

”Etäpalvelu on pysyvä vaihtoehto asiakkaalle, ei koronan tuoma väliaikaisratkaisu. Etänä työnhakijalle voidaan esimerkiksi kartoittaa sopivat palvelut ja antaa tukea työllistymiseen ja kouluttautumiseen liittyvissä asioissa. Yritysasiakkaat puolestaan voivat saada tukea vaikkapa rahoitussuunnitteluun tai rahoituksen hakemiseen”, Keränen kertoo.

Sparrausta ja koulutusneuvontaa

Myös yrittäjille suunnattu palvelutarjonta on lisääntynyt, kun Yrityskummit aloitti säännölliset päivystykset BusinessAsemalla. Kummit auttavat tukea tarvitsevia yrittäjiä torstaisin kello 8–9.

”Meidän kanssamme voi tulla vaihtamaan ajatuksia vaikkapa liiketoiminnallisista haasteista tai yrityksen kehittämisestä. Toimimme vapaaehtoispohjalta ja palvelumme on yrittäjälle maksutonta. Etsimme myös lisää kiinnostuneita yrityskummeja”, vuodenvaihteessa aluekummina aloittanut Risto Nummela vinkkaa.

BusinessOulun koulutusneuvonta on oikea osoite silloin, kun opiskelut kiinnostavat, mutta oikean koulutusalan löytyminen tai opiskelun rahoittaminen mietityttävät.

”Kannattaa tulla epäröimättä juttusille työllisyyspalvelujen koulutustiimiläisten kanssa. He ovat tavattavissa BusinessAsemalla torstaisin klo 13–15. Tilannetta on aina hedelmällisempi pohtia yhdessä kuin yksin”, Niina Keränen rohkaisee.

”Tervetuloa juttusille, etänä tai livenä”, toivottaa Niina Keränen.

Tietokoneita ja käyttöopastusta tarvitseville

Myös työnhakuun on tarjolla ohjausta. Henkilökohtaista neuvontaa sähköiseen työnhakuun saa maksutta ja ilman ajanvarausta Digitaitoja työnhakuun pop-upeissa. Niitä järjestetään tiistaisin ja keskiviikkoisin kello 12–15 sekä torstaisin kello 13.30–15.00.

”Meillä on asiakkaille tarkoitettuja tietokoneita ja opastusta niiden käyttöön. Täällä voi esimerkiksi tulostaa ja skannata asiakirjoja sekä hoitaa erilaisia sähköiseen asiointiin liittyviä tehtäviä. Käynti voi liittyä myös laitteiden peruskäyttöön, työnhakuasikirjojen luomiseen tai asiointiin työnhakijan sähköisissä palvelukanavissa”, Keränen vinkkaa.

Kevään aikana on mahdollista saada myös ammattilaisen ottama valokuva ansioluetteloon tai LinkedIn-profiiliin. Kuvauksia järjestetään keskiviikkoisin 23.2., 16.3. ja 30.3. klo 12–14.30. Aikaa ei tarvitse varata etukäteen. Valokuva lähetetään maksutta työnhakijan sähköpostiin.

BusinessAsemalla palveluita tarjoavat BusinessOulun elinkeino- ja työllisyyspalvelut, TE-palvelujen yrityspalvelut, OSAO Ovi, Yrityskylä Yläkoulu, 4H Business Lab, Oulun Seudun Uusyrityskeskus, kahvila-ravintola Antell Asema ja Oulun kaupungin matkailuneuvonta.

BusinessAsema toimii myös uusien ratkaisujen yhteiskehittämis- ja kokeilualustana.
Nuorten ohjauspalvelut ovat edelleen Byströmin talossa, Hallituskatu 5a.

Lisää tapahtumista osoitteessa businessasema.com/tapahtumat.