Asumisyhteisöt nostavat päätään myös Oulussa – keskinäinen luottamus on tärkeää

Yhteisöasumisen ympärille muotoutui Oulussa uusi ryhmä loppukesästä 2022, kun Oulun kaupungilla oli rakentamisen infotapahtuma. Myös yksi tontti oli tarjolla. Pienen taloyhtiön rakentaminen ja yhteisöllisyys oli etusijalla, kohde oli Myllytullissa.

Ryhmärakentamisen haun takaraja oli kuitenkin jo lokakuussa. Tapahtumassa uusi ryhmä keräsi kuitenkin nimilistan ja alkoi kehittämään yhteisöä. Nykyään ryhmä tapaa parin viikon välein, eri ideoita jalostaen.

Oululainen Päivi Korttilalli on kiinnostunut kierrätyksestä, kiertotaloudesta ja kestävästä elämäntavasta.

”Muutin lasten aikuistumisen ja avioeron jälkeen yksiöön, mutta puolen vuoden jälkeen tuntui, että asumisen muoto voisi olla jotain muuta. Olisi oma rauha olemassa, mutta kuitenkin enemmän ihmisiä ympärillä. Mielelläni asuisin monenikäisten kanssa, hoitaisin lapsia ja käyttäisin koiraa lenkillä.”

”Rakentaminen itsessään ei synnytä yhteisölliseksi, ihmiset ensin. Porukka alkoi kertyä pikkuhiljaa. Kokoonnuttiin ja ideoitiin, siitä se lähti. Käytiin Oulun asuntomessujen toimistossa kuuntelemassa heidän vaihtoehtonsa. Yhteisöasumisessa on todella erilaisia muotoja. Jollain on oma asunto, mutta jonkinlainen suurempi yhteisöllinen tila. Osa haaveilee minikodista. Tilat ja ympäristö ovat tärkeitä, mutta kuitenkin ihmiset vielä tärkeämpiä kuin ympäristö”, Korttilalli pohtii.

Simo Koskinen on puolestaan ollut jo vuosia asuinyhteisön isäntä.

”Minulla oli alunperin yksi tai kaksi kämppistä, nyt meillä asuu viisi henkeä ja koira. Luonani on asunut opiskelijoita ja ulkomaalaisia työntekijöitä. Reilut sata neliötä pitää sisällään pienet makuuhuoneet ja suuren yhteistilan sekä keittiön. Tulevaisuudessa ois parasta asua hyvien kaverien kanssa. Etupihalta pääsisi suoraan kaupunkiin eli betoniviidakkoon ja takapiha olisi oikea viidakko.”

Kiertotalouden pohdintaa

Koskinen pohtii, että isännöidessään kommuunia, jossa on vaihtuvuutta, hän kokee pelkästään plussana, että on ihmisiä ympärillä.

”Ihmiset ovat hamstraajia, joten kaikilla on yleensä kodinkoneet ja työkalut. Yhdellä voi olla ompelukone ja toisella porakone. Itse olen ihan autostani lähtien lainannut koneita. Kerrostalon kerroksissa voisi olla pienet asunnot, mutta sitten yhteistiloissa esimerkiksi tosi hyvät imurit ja tekstiilipesurit. Pesureita myydään hirveällä hinnalla ja kaikilla pitäisi olla oma.”

”Tämmöistä resurssien käyttöä ei enää nykymaailma kestä. Kyselin onkohan kellään ikkunanpesijää ja tuli vastaus ”Mee ostaan kaupasta, sieltä niitä saa”, eli jos ostat tällaisen koneen, jota käytät ehkä kaksi päivää vuodessa, niin miksei sitä omistajuutta voisi jakaa useammalle. Sen sijaan että se pölyttyisi kaapissasi, olisi hienoa, että sitä käyttäisi useampi”, hän miettii.

Luottamus on ykkösasioita

Päivi Korttilalli toteaa, ettei tarvitse vaikkapa fööniä, mutta on ollut mielissään, kun sai sitä lainata.

”Ollaan tehty jo konstit siihen asti mitä on pystytty. Yhteisomistajuuteen lähdetään menemään ja enemmän siinä saa. Ihmisiä voi jännittää lainata omaisuuttaan ja on mahdollista, että lainattava rikkoutuu. Ei kukaan riko toisen tavaraa tahallaan.”

”Taas nousee esiin ihmisten välinen luottamus. Kun tunnetaan toisemme, niin tiietään kuka sitä lainattavaa käyttää. Olen hankkiutunut huonekaluista eroon, meinasin jopa myydä kahvinkeittimen. Mutta muutin Simon asuntoon ja siellä ei ollutkaan kahvinkeitintä, niin säilytin sen. Meillä on yhteinen keittiö, meillä on isot astiat kierrättämiseen. Se olisi ihan erilaista, jos kaikilla olisi viidessä yksiössä pienet kierrätysastiat”, miettii Korttilalli.

Koskisella on vuosien kokemus ja sen myötä myös näkemys yhdessä asumisesta.

”Jokainen pitää asuntoa omana kotinaan. Ei tarvitse komentaa, että eikös nyt ole sinun vuorosi pestä vessa. Jokainen siivoaa omat jälkensä. Hoksii jonkun kulman ollessa likainen, että rupeisko siivoamaan tai juttelisko kaverien kanssa, jos oma vuoro on jo kestänyt pitempään. Olen sosiaalinen ihminen, joka kaipaa ihmisiä. Koen, että yhteisestä asumisesta on pelkästään etuja”, kertoo Koskinen.

Yhteisen asumisen historiaa Oulussa

Markku Seppänen ja hänen vaimonsa Päivi Alasuutari muuttivat Tampereelta Ouluun vuonna 1989.

”Menin ensimmäiseen yhteisöasumista koskevaan tilaisuuteen vuonna 1988 Tampereella. Hallilaan oli perusteilla asumisyhteisö, johon etsittiin vielä lisää ihmisiä. Myöhemmin valmistuin Tampereen Tekusta rakennusarkkitehdiksi ja jatkoin opintoja Oulun yliopistossa. Muutto Ouluun houkutti. Maantieteellisesti lähempänä olivat kummankin lähisuku ja vaimon lempiharrastus hiihtäminen”, kertoo Seppänen.

Aluksi pariskunta asui Rajakylässä rivitalossa vuokralla.

”Oulussakin oltiin pari kertaa kokoonnuttu yhteisöasumisen suunnittelun merkeissä. Kiinnostunutta porukkaa oli kyllä, mutta lopulta hankkeeseen lähti konkreettisesti mukaan pienempi porukka. Aluksi pohdimme, haluaisimmeko uudisrakennuksen vai jonkin peruskorjatun vanhan koulun. Hankkeen edetessä mielenkiintoisimmaksi vaihtoehdoksi nousi asumisoikeus, joka oli silloin aivan uusi rahoitusmuoto”, muistelee Seppänen.

He saivat Oulun kaupungilta tontin Puolivälinkankaalta ja rakennuttaja valitsi suunnittelijat normaaliin tapaan. Porukka ei ollut kertaheitolla kaikkeen tyytyväinen. Asioista keskusteltiin ja lopulta yhteisöporukassa mukana olleet suunnittelijat luonnostelivat yhteistilat ja osan asunnoista osviitaksi arkkitehdille.

”Meillä oli omasta porukastamme 3-4 arkkitehtiä tekemässä työtä, kyseessä oli siis kunnon talkoot”, Seppänen toteaa hymyillen, kulmakarva koholla.

Monimuotoinen polku johti omaan kotiin

Rakennusvaiheessa useita urakoitsijoita kaatui 1990-luvun laman alkaessa. Hiidenkiuas saatiin kuitenkin valmiiksi vuonna 1992. Lasten kanssa asuville paikka oli loistava. Keskellä pihaa oli päiväkoti, jota pyörittääkseen yhteisö perusti osuuskunnan.

”Asuntolainojen korot olivat tuolloin todella korkealla. Tämä oli ainoa tapa nuorelle perheelle päästä asumaan niin isoon eli viisi huonetta ja keittiön sisältävään asuntoon. Pihalla oleva päiväkoti helpotti arkea huomattavasti. Äitini muutti Rovaniemeltä samaan yhteisöön. Lapsille oli ihan parasta kirmata hänen luokseen koulun jälkeen”, Seppänen muistelee.

Aarresaaren tyytyväiset asukit

Kaksilapsinen perhe asui Hiidenkiukaalla yhteensä 13 vuotta. ARA:n yhteinäislainalla rakennetun Hiidenkiukaan kustannukset olivat raskaat. Alasuutari sai idean uudesta yhteisöstä, joka olisi osakeyhtiömuotoinen. Porukka muodostui noin vuonna 2000. Projekti sai nimekseen Asunto-osakeyhtiö eli As Oy Oulun Aarresaari. Neljä perhettä lähti mukaan Hiidenkiukaalta.

”Oulun kaupunki tarjosi meille kahta tonttia Hietasaaresta. Toinen oli vuoden 2005 asuntomessualueella. Kävimme syksyisenä päivänä vertailemassa tontteja. Tulevalta messualueelta oli kaadettu kaikki puut ja juuri silloin tuli mereltä vettä vaakana. Toinen tontti sisälsi upeita puita ja samalla suojaa tuulelta. Valitsimme suojaisamman tontin. Sijainniltaan se oli myös melkein kilometrin lähempänä keskustaa.”

Aarresaaressa asuvat elävät edelleen tyytyväisinä. Omien asuntojen lisäksi on erillinen rakennus, joka sisältää upeat yhteistilat. Asukkailla on mahdollisuus varata yhteisiä tiloja ilmaiseksi.

Yhteistalossa on tilava keittiö ja sali. Salin vieressä on varattava vierashuone sekä bändihuone. Yläkerrassa on kymmenen hengen yhteissauna sekä tunnelmallinen kokoontumistila. Saunasta peritään pieni maksu henkilöä kohden, jolla kustannetaan polttopuut. Viikon aikana asukkaille on yhteissaunassa myös vakituisia lenkkisaunoja, naisten ja miesten vuorot ovat erikseen.

Oulun uuden, yhteisöllisen asumisen www-sivu löytyy tästä linkistä. 

Lisätiedustelut osoitteeseen oulunyhteisollinenasuminen@gmail.com