Virpiniemestä halutaan vahvempi urheilun, liikunnan, matkailun ja hyvinvoinnin keskus

Virpiniemestä on moneksi. Syksyn aikana nykyisiä sekä uusia toimijoita kutsutaan keskusteluihin ja työpajoihin. Niiden pohjalta suunnitellaan jatkoa.

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Virpiniemen kehittämissuunnitelman suositukset ja toimenpide-ehdotukset tuodaan kaupungin päätöksentekoon jo syksyn 2022 aikana. Tavoitteena on, että kaupungin hallinnassa olevien toimintojen kehittäminen ja suunnitelmassa esitetyt investoinnit saataisiin käyntiin jo vuodesta 2023 alkaen.

Virpiniemessä on jo nyt luontevat mahdollisuudet monipuoliseen luonto- ja aktiiviliikkumiseen, muun muassa maastopyöräilyyn, juoksuun, patikointiin, ratsastukseen, hiihtoon, retkiluisteluun, golfiin, frisbee golfiin ja erilaisiin vesi- ja jäälajeihin.

Visiona on, että vuonna 2035 Virpiniemi olisi monilajinen urheilun, liikunnan ja hyvinvoinnin keskus. Alueesta kehittyisi kansallisen ja kansainvälisen tason aktiviteetti- ja matkailukeskus, joka toimii huippu-urheilun osaamisen ja -valmentamisen keskittymänä Pohjois-Suomessa.

Laajempaa pohjaa etsitään

Kehitystyötä jatketaan seuraavassa vaiheessa hakemalla nykyisen palvelutarjonnan lisäksi uusia palveluntarjoajia sekä yksityisiä investointeja kehityssuunnitelmien toteutukseen.

Kehitystyötä Oulun kaupungin toimeksiannosta toteuttaa Fitness Media Oy. Toteuttajan asiantuntijatiimi ohjaa työtä, johon osallistuu myös kaupungin eri palvelujen ja osa-alueiden vastuuhenkilöitä elinkeinopalveluista, yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista, sivistys-, kulttuuri- ja liikuntapalveluista sekä konsernipalveluista.

”Kehitystyö parantaa oululaisten ja lähiseudun asukkaiden luontoon liittyviä virkistysmahdollisuuksia. Työ luo myös laajemman pohjan Virpiniemen kehittymiselle urheilun, liikunnan sekä kansallisen ja kansainvälisen matkailun näkökulmista”, kertoo ohjausryhmän puheenjohtaja Olli Löytynoja BusinessOulusta.

Matkailu kaipaa monipuolistamista

Kehittämissuunnitelmaa laativan Fitness Median esitys on, että Virpiniemestä tavoitellaan monilajista urheilun, liikunnan ja hyvinvoinnin keskusta.

Alueesta kehitetään ympärivuotinen kansallisen ja kansainvälisen tason aktiviteetti- ja matkailukeskus, joka toimii huippu-urheilun osaamisen ja -valmentamisen keskittymänä Pohjois-Suomessa. Tavoitteena on monipuolistaa Oulun palvelutarjontaa ja edistää koko Oulun matkailulle asetettuja kasvutavoitteita.

”Oulu on hyvä tapahtuma- ja kaupunkikohde, mutta 35 prosenttia Oulun seudun matkailijoista on profiililtaan outdoor-liikkujia. Kotimaiset matkailijat viipyvät Oulussa vain 1,6 yötä ja ulkomaiset 2,2 yötä. Oulu tarvitsee matkailun palvelutarjonnan monipuolistamista saavuttaakseen asetetut kasvutavoitteet. Virpiniemi ja sen nykyinen palvelutarjonta antavat loistavan kehitysalustan palveluiden monipuolistamiselle”, toteaa Fitness Media Oy:n hankejohtaja Vesa Schutskoff.

Syksyn aikana nykyisiä sekä uusia toimijoita kutsutaan keskusteluihin ja työpajoihin. Ensimmäiset ovat 20. lokakuuta ja 17. marraskuuta. Jatkosuunnittelmien pohjalta toteutetaan seuraavat toimenpiteet.

Kehittämistä eri kohderyhmien näkökulmasta:

• oululaisille ja lähiseutujen perheille monipuolinen ulkoilualue, jossa voi virkistäytyä ympärivuotisesti merellisessä ympäristössä eri lajeja harrastaen tai kokeillen ja saada hyvää oloa yhdessä olosta luonnossa

• kansallisille aktiivisille matkailijoille ja etätyöntekijöille merellinen luonto- ja aktiivilomakohde, jossa voi ympärivuotisesti harrastaa elämyksellisiä merelliseen luontoon liittyviä aktiviteettejä ja kokea elämyksiä

• kansainvälisille matkailijoille arktinen ja merellinen luontokohde, jossa voi ympärivuotisesti saada aiemmin kokemattomia elämyksiä merellisen luonnon suuruudesta ja voimasta turvallisesti

• talousalueen ja Pohjois-Suomen eri lajien valmennuksen toimijoille ja urheilijoille uudenlainen valmennuskeskus, josta saa huippuosaamista henkisen ja fyysisen valmennuksen yhdistämiseen

• yritysten ja organisaatioiden esihenkilöille ja työntekijöille sekä henkilöstövastaaville erottuva Tyhy-kohde, jossa on mahdollisuus kehittää työelämän kokonaiskuntoisuutta merellisen luonnon ympäröimänä

Virpiniemen alueesta ja sen kehittämisestä kiinnostuneita tahoja kehotetaan olemaan yhteydessä Vesa Schutskoffiin, Fitness Media, tai Jyrki Kemppaiseen, Oulun kaupunki.

 

Lue myös