Earth Hour jälleen lauantai-iltana – Oulu kannustaa kaupunkilaisia mukaan
Byströmin talo pimenee lauantai-iltana Earth Hourin merkiksi. Kuva: Esa Eirola / arkisto
Lauantaina 23. maaliskuuta vietetään jälleen maailman laajimmalle levinnyttä ympäristötapahtumaa, WWF:n Earth Houria. Valot sammuvat symbolisena eleenä ympäri maailmaa kello 20.30–21.30.
Oulun kaupunki osallistuu jo perinteisesti maailmanlaajuiseen ympäristötapahtumaan sammuttamalla koko kiinteistön valaistuksen Ympäristötalosta, Oulu10:stä, Byströmintalosta ja Hiukkavaaratalosta.
WWF:n mukaan valojen sammuttaminen on ennen kaikkea symbolinen ele, jolla osoitetaan huolta ilmastonmuutoksen kiihtymisestä ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä. Earth Hour ei ole sähkönsäästötempaus.
”Earth Houriin voi osallistua monella tavalla ja muinakin aikoina kuin lauantaina. Voi esimerkiksi vaihtaa somen selailun ulkoilmaharrastuksiin ja hyödyntää Oulun hienoja ulkoilureittejä ja tutustua lähiluontoon niiden kautta”, energia-asiantuntija Johanna Järvi Oulun Tilapalveluista kannustaa.
Kaupunki haastaakin kaikki oululaiset mukaan maailman suurimpaan ympäristötapahtumaan ja sammuttamaan valot lauantaina tunnin ajaksi tai tekemään muun teon ilmaston puolesta.
Oulussa myös seurakunnat osallistuvat Earth Houriin. Oulujoen seurakunta järjestää erityisesti lapsiperheille suunnatun Valomerkki-tapahtuman kello 18 Hiuskassa, ja Oulun tuomiokirkossa on tunnelmallinen messu kynttilänvalossa kello 20.30. Myös hautausmailla valot sammutetaan tai valon määrän vähennetään.
Idea Earth Hourin kaltaisesta herättelytempauksesta syntyi Australian WWF:ssä parikymmentä vuotta sitten, ja se järjestettiin ensimmäisen kerran Sydneyssä vuonna 2007. Suomessa Earth Houria on vietetty vuodesta 2009 saakka.