Vuoden merkki­paaluihin kuuluvassa Faravidin maassa etsitään onnen lähteitä Raksilan hylätyssä marketissa

Flow Productionsin taiteellinen johtaja Pirjo Yli-Maunula avaa Raksilan markettien välisellä kujalla olevan sivuoven, joka johdattaa entiseen Alkon myymälätilaan. Se on sitten viime näkemän muuttunut lämpiöravintolaksi. Peremmältä löytyy monta muuta yllätystä: paikan tunnistaa vielä entiseksi Salen myymäläksi ja varastotiloiksi, mutta nyt täällä on tapahtumassa jotain ainutlaatuista.

Flow Productionsin ja Oulun teatterin kulttuuripääkaupunkivuoden yhteisen suurtuotannon Faravidin maan ensi-iltaan on haastattelupäivänä tasan viikko. Teoksen toinen ohjaaja Yli-Maunula kertoo, että yksityiskohtia hiotaan vielä koeyleisöjen kanssa tehtävien esitysten perusteella.

”Tässä on niin valtavasti kohtauksia, että siinä riittääkin hiottavaa. Tällaista esitystä, jossa yleisö liikkuu samoissa tiloissa ja on osittain vuorovaikutuksessa, ei oikein voi harjoitella, jos yleisöä ei ole.”

Poikkeuksellinen tuotanto

Teatteria, nykysirkusta ja tanssia sisältävä Faravidin maa on jatkoa Flow Productionsin immersiivisille, paikkasidonnaisille esityksille, joissa yleisö astuu teoksen maailman sisälle ja voi liikkua siellä itse valitsemallaan tavalla. Mittakaava on nyt suurempi kuin koskaan ennen, kun mukana on 14 esiintyjää ja näyttämönä 2900 neliön kaksikerroksinen tila, joka jakautuu useisiin huoneisiin.

Faravidin maa on yksi kulttuuripääkaupunkivuoden merkittävimmistä tuotannoista, jota on valmisteltu poikkeuksellisen pitkään.

Yli-Maunula ja toinen ohjaaja, Oulun teatterin taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio, muistelevat, että suunnittelu aloitettiin kuusi vuotta sitten. Eira Virekosken käsikirjoitustyö alkoi jo yli kolme vuotta sitten, harjoitusvaihe koko tiimin kanssa viime vuoden marraskuussa. Raksilassa lavastuksen rakentaminen aloitettiin viime helmikuussa ja treenit keväällä.

Immersiivisissä esityksissä esityspaikka tuo aina oman merkityksensä teoksen sisältöön. Tällä kertaa paikka on monille oululaisille tuttu jo vuosikymmenten takaa Eka- ja Euromarketina, viime vuosina Salen ja Alkon myymälätilana.

Teoksen ideointi ja käsikirjoitus lähti käyntiin ennen kuin oli tiedossa, missä se toteutetaan. Vuokrasopimus Raksilaan tehtiin vasta reilu vuosi sitten, mutta sijainti ehti Lehmuskallion mukaan vaikuttaa käsikirjoitukseen, jossa marketin arki naitetaan suomalaisen mytologian ja sepitettyjen kertomusten kanssa.

Esimerkiksi ”Kalevalasta karanneet” Tuiretuiset-naishahmot muuttuivat Tuiratuisiksi, jotka työskentelevät myymälän kassahenkilöinä ja siivoojina. Konkreettisesti marketin arki näkyy Kalle Nurmisen suunnittelemassa lavastuksessa, jossa on jäljellä oikeita Salen kassoja, pakastealtaita ja mainoksia.

”Jälkikäteen on vaikea edes jäljittää, mistä kaikki ideat ovat tulleet, mutta kyllä tämän paikan merkitys on ihan valtava”, Lehmuskallio sanoo.

Onnen jäljillä

Faravidin maa -nimellä on aikaisemmin julkaistu Kyösti Julkun toimittama tietoteos Pohjois-Suomen historiasta (1985) ja Bengt Pohjasen pohjoista mytologiaa käsittelevä meänkielinen romaani (2013). Virekosken käsikirjoitus ei suoraan pohjaudu kumpaankaan, vaan niitä on käytetty lähinnä tausta-aineistona muun pohjoista mytologiaa käsittelevän aineiston rinnalla.

Esityksen keskeisenä teemana on onni. Tätäkin esityspaikka ruokki. Työryhmä sai käyttöönsä jo aika surkeaan jamaan päässeen tilan, joka valmistuessaan viitisenkymmentä vuotta sitten oli oululaisen edistyksen ja vaurauden maamerkki, vilkas kauppapaikka ja kenties onnenkin lähde.

”Silloin tämä marketalue on ollut valtavan hieno juttu, jota on tultu muualtakin katsomaan ja ihastelemaan. Ajattelimme, että tänne on tavallaan varastoitunut kauhean paljon onnea, joka liittyy ihmisten arkielämään, ja mitä sille tapahtuu nyt, kun tämä puretaan”, Lehmuskallio sanoo.

Onnea etsitään teoksessa myös ihmisten välisistä yhteyksistä ja kohtaamisista, niin esiintyjien kesken kuin esiintyjien ja katsojien välillä. Keskeistä on myös leikillisyys.

”Mehän kutsumme katsojia leikkimään meidän kanssamme tämmöisessä siistissä maailmassa, joka tuntuu vähän kuin elokuvalta meidän ympärillämme. Leikillisyys on asia, jota toivoisin lisää omaan arkeeni ja ylipäätään yhteiskuntaan, varsinkin tällaisena aikana, kun on kaikkea vakavaa muutosta ilmassa”, Lehmuskallio sanoo.

Nykyisin puhutaan usein liminaalitiloista, välitiloista, joissa todellisuuden ja kuvitellun raja hämärtyy. Faravidin maa tarjoaa sitä ainutlaatuisella tavalla: samassa rakennuksessa toimivat esitysten aikanakin normaalisti Subway-ravintola ja Järkikirppis.

Eri todellisuuksien äänet ja tuoksut sekoittuvat iloisesti keskenään, ja esitystilan yläkerrasta jopa näkee suoraan Subwayhin, mikä on Lehmuskallion mukaan aiheuttanut ällistyneitä reaktioita muun muassa paikalla käyneissä kansainvälisissä vieraissa.

Kokemisen vapaus

Yli-Maunulan mukaan immersiivisessä teoksessa on kolme oleellista elementtiä: katsoja astuu teoksen maailman sisälle ja valitsee oman reittinsä, kokee teoksen moniaistisesti ja osittain vuorovaikutteisesti. Katsojan omat valinnat vaikuttavat oleellisesti siihen, millaisena teos avautuu, ja useammalla katsomiskerralla voi saada hyvin erilaiset kokemukset.

”Se on joillekin katsojille ehkä haastekin, mutta toiset nauttivat siitä sielunsa kyllyydestä”, Yli-Maunula sanoo. Hän kertoo pyrkivänsä aina siihen, että katsojalla on mahdollisimman suuri vapaus teoksen kokemiseen omalla tavallaan – niin, että kenellekään ei jää ulkopuolinen olo. Esiintyjää voi halutessaan seurata niin läheltä, että näkee hikipisarat hänen poskellaan, ja lähteä kutsuttaessa mukaan vuorovaikutukseen, tai etäämmältä seuraten, jos se tuntuu paremmalta.

”Meillä on yhden näyttämön sijaan laskutavasta riippuen ehkä 25 näyttämöä, joissa on käynnissä tavallaan oma esityksensä koko ajan. On täysin mahdotonta havaita kaikkea, mitä täällä on meneillään, ja se vaatii katsojalta kykyä pysähtyä ja valita. Teos viettelee ja houkuttelee kykyyn olla läsnä”, Lehmuskallio havainnollistaa.

Esitys on ohjaajille ja koko työryhmälle erittäin vaativa. Jotta kokonaisuus toimii, yksittäisten kohtausten on edettävä kellontarkasti siitäkin huolimatta, että mukana on vuorovaikutusta yleisön kanssa. Jos teoksen kaikki erilliset, yhtä aikaa tapahtuvat kohtaukset esitettäisiin peräkkäin, kesto olisi yli 20 tuntia.

Yli-Maunula mainitsee esimerkkinä työryhmän paneutumisesta ja merkityksestä äänisuunnittelun. Esityksessä kaikki tilat soivat koko ajan, ja siitä vastaa Anssi Laiho.

”Yhdeltä tietokoneelta hallitaan kaikkia tiloja, ja se on ihan järjetön palapeli, jota Anssi hoitaa. Kaikki on tarkkaan aikataulutettu, ja esiintyjät ajoittavat lähinnä äänen perusteella omaa liikkumistaan ja siirtymistä kohtauksesta toiseen. Äänimaailma on erittäin tärkeä myös katsojakokemuksen kannalta”, Yli-Maunula sanoo ja ihmettelee nauraen, miten Laihon ”pää ei räjähdä” kokonaisuutta hallitessa. Eräs toinen ääniteknikko oli todennut, ettei olisi ikinä suostunut tehtävään.

Yli-Maunulalle ja Flow Productionsille Faravidin maa on jo kahdeksas immersiivinen tuotanto. Matkan varrella on tullut paljon oppia tämäntyyppisten esitysten tekemisestä, ja Lehmuskallio kehuu vuolaasti kollegansa taitoja ja yhteisöllistä työtapaa. Vastaavasti Yli-Maunula kiittelee Lehmuskalliota avarakatseisesta suhtautumisesta eri taiteenlajeja kohtaan, mikä on mahdollistanut poikkeuksellisen hedelmällisen ja luontevan yhteistyön teatterin kanssa.

”Kyllä Pirjon ja Flow Productionsin työ on Suomen mittakaavassa täysin poikkeuksellista. Muistan, kun näin ensimmäisen kerran heidän esityksensä ja olin ihan, että wow wow wow, nyt ollaan jossain Euroopassa eikä Oulussa. Näistä kelpaa todellakin huudella”, Lehmuskallio sanoo.

Faravidin maa on Lehmuskallion viimeinen ohjaustyö Oulun teatterin taiteellisena johtajana, sillä hän päättää seitsenvuotisen kautensa vuoden lopussa. Hän ja Yli-Maunula toivovat, että esitys saa ansaitsemaansa huomiota myös Oulun ulkopuolella, jossa pääkaupunkiseudun ulkopuolista taidetta usein vähätellään ”maakuntataiteena”, vaikka taiteellinen taso kestää hyvin vertailun.

”Ei tämän luokan immersiivistä teosta ole tehty varmaan koskaan Suomessa aikaisemmin”, Lehmuskallio sanoo.

Faravidin maa, ensi-ilta Raksilan marketissa (Tehtaankatu 1) 27. elokuuta (loppuunmyyty). Esitykset jatkuvat 12. joulukuuta saakka.