Pääkirjasto muuttohommissa Oulun keskustan Pekuriin – ovet avataan syyskuun 19. päivänä

Ydinkeskustasta löytyvä Pekurin kirjasto palvelee asiakkaita pääkirjaston remontin ajan. Kuvat: Sallamaari Paavola

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kauppakortteli Pekurin toisessa kerroksessa, rullaportaiden yläpäässä olevassa liiketilassa ollaan työn touhussa: pöydät ja tuolit löytävät suunnitellut paikkansa, kirjahyllyt nousevat pystyyn, niihin merkitään luokitusjärjestelmät ja täytettä lisätään luokitusten mukaan.

Näihin entisiin Stockmannin tiloihin tulee Pekurin kirjasto, joka avataan maanantaina 19. syyskuuta kello 8.

Pekurin kirjastossa hyllyjen täyttäminen ja sisustaminen etenevät suunnitellun aikataulun mukaisesti. 

Oulun pääkirjastossa tehdään peruskorjaus vuosien 2023–2025 aikana, ja tavoitteena oli löytää toimivat väistötilat keskustassa hyvien kulkuyhteyksien päässä.

”Pekuri on kuin pääkirjasto, mutta pienoiskoossa. Se on tavallaan lähikirjasto, joka vastaa kooltaan Oulunsalon kirjastoa”, alueellinen kirjastopalvelupäällikkö Heidi Karhu kuvailee.

Alueellisen kirjastopalvelupäällikkö Heidi Karhun mukaan valtaosa pääkirjaston palveluista siirtyy pienemmässä mittakaavassa Pekuriin. Kuva: Mikko Paajala

Palvelut pienoismuodossa

Valtaosa pääkirjaston palveluista siirtyy pienemmässä mittakaavassa Pekuriin. Pekurista ei tule omatoimikirjastoa, eli asiointi onnistuu silloin, kun kirjaston henkilökunta on paikalla.

”Pekurin kirjastosta löytyy lainausautomaatteja, asiakaspalvelupiste, pieni kokoelma, lehtiosasto, lastenosasto, lava esiintymistä varten, Digiverstas ja asiakaskoneita”, Karhu luettelee.

Esimerkiksi varattavia kokous- tai tapahtumatiloja sieltä ei löydy, mutta asiakkaat voivat varata niitä käyttöönsä edelleen muista kirjastoista. Myöskään erillistä lukusalia ei ole, mutta Karhun mukaan lukupaikkoja löytyy runsaasti ympäri kirjastoa.

”Istumapaikkoja ja pöytiä kyllä löytyy, eli Pekuriin voi hyvin tulla työskentelemään tai opiskelemaan”, kertoo Karhu.

Pekurin palautusjärjestelmä on erilainen kuin pääkirjastolla, sillä kirjaston toisen kerroksen iso palautusautomaatti ei luonnollisesti Pekuriin mahdu. Asiakkaat suorittavat palautuksen tiskille tai käsipelillä itse: aineiston viivakoodi luetaan automaatilla ja aineisto sijoitetaan vieressä olevaan palautushyllyyn. Palautuslaatikkoa Pekuriin ei tule lainkaan, mutta pääkirjaston palautusluukku on toistaiseksi auki ja se suljetaan myöhemmin syksyllä.

Pekurin tiloihin on saatu avaruutta, mutta paljon on vielä järjesteltävää. 

Pääkirjasto kiinni viikkoa aiemmin

Jo keväällä alkanut muutto on näkynyt pääkirjastolla asiakaspalveluaikojen vähenemisenä, esimerkiksi elokuun alusta alkaen tietopalvelussa sekä lasten ja nuorten osastolla ei ole enää ollut asiakaspalvelupäivystystä. Aineistoakin on ollut esillä entistä vähemmän, sillä sitä on siirretty Pekuriin ja muihin kirjastoihin. Musiikkiosasto on muuttanut jo maaliskuussa Karjasillan kirjastoon.

Pääkirjasto suljetaan viikkoa ennen Pekurin avautumista: viimeinen aukiolopäivä on sunnuntaina 11. syyskuuta kello 12–16.

Pääkirjaston peruspalvelut halutaan Karhun mukaan taata mahdollisimman pitkälle ennen kuin pääkirjasto suljetaan.

”Palveluita on ajettu alas hiljalleen. Olemme pyrkineet siihen, että asiakkaat saisivat lainata, lukea lehtiä ja käyttää tietokoneita mahdollisimman pitkään. Pääkirjaston sulkuviikolla siirrämme loputkin tarvittavat huonekalut, laitteet ja aineistot Pekuriin. Pääkirjaston tilat tyhjennetään kokonaan vuoden loppuun mennessä.”

Asiakkaiden pääkirjastolle tekemät aineistovaraukset siirtyvät muuton myötä automaattisesti Pekuriin. Varauksia, joiden noutopaikkana on pääkirjasto, ei voi noutaa 12.–18.9. välisenä aikana.

Avajaiset 2026 mennessä

Pääkirjaston remontti alkaa vuoden 2023 alussa. Noin kaksi vuotta kestävän remontin aikana talotekniikka uusitaan täysin ja toiminta päivitetään vastaamaan nykyaikaisen kirjaston tarpeita.

”Talo on 40 vuotta vanha, ja ainoastaan pientä remonttia on tehty aikoinaan. Remontissa täytyy huomioida olemassa oleva arkkitehtuuri, ja meidän täytyy miettiä sitä siltä kannalta, että talo kestää vähintään 30 vuotta eteenpäin”, Karhu toteaa.

Remonttia silmällä pitäen on kuultu asiakkaiden toiveita, joten uuteen pääkirjastoon on suunniteltu esimerkiksi enemmän kokous-, ryhmätyö- ja konferenssitiloja. Lisäksi talon neljäs kerros, jossa on sijainnut kirjaston työntekijöiden työhuoneita sekä varasto, avataan yleisölle – sieltä löytyy jatkossa uusi Lasten kulttuurikeskus.

Uudistettu keskustakirjasto on määrä avata vuoteen 2026 mennessä, sopivasti Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden kynnyksellä.

”Keskustakirjasto luo oppimisen ja elämysten kohtaamistilan, jossa kuntalainen voi tuntea olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi”, Karhu kiteyttää.

Pekuri palvelee

Pekurin kirjaston aukioloajat 19.9. alkaen:

ma–pe 8–20, asiakaspalvelu 9–20

la 10–17

su 12–17

Lue myös